Vakio 1 vihjeet 15.4.2023
Perinteinen lauantaivakio palaa pääsiäiskierroksen jälkeen tuttuun formaattiin. Kuponki koostuu tällä viikolla tuttuun tapaan Valioliigan ja Championshipin otteluista. Nyt lähestytään kauden ratkaisuhetkiä, jolloin motivaatioeroja alkaa myös näkyä.
Huomasitko, että viikko sitten kaikki varma- ja ohipeli-ideamme osuivat? Moni lukijoistamme sai varmasti tipsien avulla voittoja lompakkoon! Toivotaan vastaavaa menestystä myös tällä viikolla.
Varmaideat
1:1 Manchester City-Leicester (pelattu 83 % – todennäköisyysarvio 84 %)
Manchester City jatkoi vakuuttavaa menoaan viikon Champions Liigan -ottelussa. Vastaan asettunut Bayern Munchen jäi täysin lanan alle Cityn voittaessa matsin 3-0. Kyseessä oli jo yhdeksäs peräkkäinen voitto kaikki kilpailut mukaan luettuna. Kun lisäksi ykköstykki Erling Haaland on päässyt alkukauden veroiseen iskuun, City näyttää murhaavan hyvältä. Vierailija Leicester on hävinnyt kolme matsia putkeen ja peräti kahdeksan yhdeksästä edellisestä ottelusta. Edes managerin potkut ei kääntänyt Kettujen kurssia. Mestaruutta jahtaava City ei pudota pisteitä tässä ottelussa ja kelpaa jättisuosikkina hyvin varmaksi. Edes pieni rotaatio viikkopelistä ei pahemmin Leicesteriä auta.
4:1 Everton-Fulham (pelattu 52 % – todennäköisyysarvio 48 %)
Evertonin neljän tappiottoman ottelun putki katkesi viime viikolla Manchesterissa. EFC hävisi Man Unitedille ansaitusti 0-2. Tähän tulokseen on turha ylireagoida, sillä Unitedin kotiluolasta ei moni muukaan joukkue hae pisteitä. Everton on piristynyt viime viikkoina selvästi managerinvaihdon myötä. Samaa ei voi sanoa Fulhamista, joka on ajautunut tappioputkeen. Vihjasimme Fulhamin vastapeliä myös viikko sitten, ja jatkamme nyt samalla linjalla. Sarjapaikan varmistanut joukkue pelaa ilman pelikieltoista Mitrovicia, joten nykyisen trendin kääntäminen on haastavaa. Everton on paremmassa vireessä ja sataprosenttisen motivoitunut putoamiskamppailussa. Otetaan kotivoitto varmaksi myös aavistuksen ylipelattuna.
9:2 QPR-Coventry (pelattu 43 % – todennäköisyysarvio 41 %)
QPR onnistui katkaisemaan tappioputkensa pääsiäismaanantaina, kun joukkue nousi WBA:n vieraana yllättävään tasapeliin. Ärrien meno on silti kamalaa katsottavaa – lontoolaiset ovat voittaneet vain yhden 19 edellisestä ottelustaan. Coventryn tilanne on täysin päinvastainen. Vierasjoukkue on hävinnyt vain yhden 12 edellisestä ottelusta ja kamppailee täysillä playoffs-paikoista. Pääsiäisen kierroksilla Coventry pelasi tasan Swanseaa ja Watfordia vastaan. Pivekunkun Vakiovihjeissä on tipsattu vastapelejä QPR:lle koko kevät, ja hyvällä menestyksellä. Pelikansa antaa jatkuvasti liikaa kannatusta umpisurkeita tuloksia keräävälle joukkueelle. Coventry on monta luokkaa vahvempi joukkue ja varmasti motivoitunut, joten suht oikein pelattu vierasvoitto kelpaa hyvin varmaksi.
Ohipelit
3:X2 Chelsea-Brighton (kotivoitto pelattu 39 % – todennäköisyysarvio 35 %)
Chelsean uusi manageri Frank Lampard joutui kärsimään toisen tappionsa peräkkäin, kun Blues taipui viikon Mestarien liigan ottelussa Real Madridille 0-2. Viime lauantaina Chelsea hävisi myös Wolvesin vieraana 0-1. Mikään ei näytä siis muuttuneen managerinvaihdoksesta huolimatta. Brighton hävisi sen sijaan Tottenhamille, mutta oli todella epäonninen. Joukkueelta vietiin pari pilkkua, ja se loi myös enemmän maaliodotusta. Brighton on ollut koko kevään erinomaisessa vireessä ja jahtaa tiukasti pääsyä eurokentille. Betsimarkkina arvioi Brightonin suosikiksi Tottenhamin vieraana viikko sitten. Surkeassa vireessä ja UCL-rasituksessa pelaava Chelsea on taatusti helpompi rasti ja myös altavastaaja. Ohitetaan ylipelattu ykkönen, jonka kautta kulkee todennäköisesti paljon ns. viihdepelaajien rivejä.
6:1X Southampton-Crystal Palace (vierasvoitto pelattu 49 % – todennäköisyysarvio 37 %)
Southampton jäi viime viikolla odotetusti Man Cityn jalkoihin ja hävisi 1-4. Saints ei ole voittanut viiteen otteluun ja makaa yhä sarjataulukon pohjilla, mutta tasoerot ovat häntäpäässä kyllä pieniä. Crystal Palacen kurssi on sen sijaan kääntynyt päälaelleen, kun vanha kettu Roy Hodgson otti ruorin haltuunsa. Palace myllytti ensin Leicesterin nurin ja murskasi Leedsin viikko sitten vieraissa maalein 5-1. Palacen piristyminen näkyy hyvin myös Vakiossa, sillä pelikansa on antanut vieraille aivan liian suuren kannatuksen. Vaikka Crystal Palace on nousukunnossa, ei se ole Southamptonia vastaan vieraissa kuin aivan marginaalinen suosikki. Kakkonen on saanut lähes 50 prosentin kannatuksen, ja tämä lukema voi vielä nousta pelipäivän aikana. 1X on yli 60 % todennäköisyydellä osuva valinta ja tuo riville mukavasti arvoa.
10:X2 Watford-Bristol City (kotivoitto pelattu 52 % – todennäköisyysarvio 41 %)
Pääsiäisviikonloppu jatkoi Watfordin alamäkeä yhä kauemmas playoffs-paikoilta. Hornets pelasi Coventryn vieraana tasan 2-2 ja hävisi kotona Huddersfieldille 2-3. Watford on voittanut vain yhden seitsemästä edellisestä ottelustaan ja pudonnut jo kuuden pisteen päähän playoffs-viivasta. Bristol City on kolme pistettä Watfordia perässä, eikä käytännössä enää taistele playoffs-paikoista. City on pelannut tästä huolimatta hyvin viime viikot. Pääsiäiskierroksilla se pelasi kotona 2-2 -tasapelin kovan Middlesboron kanssa ja kaatoi Stoken vieraissa maalein 1-2. Bristol City ei ole tällä hetkellä ainakaan heikompi joukkue, ja vierailija on myös selvästi paremmassa pelivireessä. Ohitetaan selvästi ylimerkitty kotivoitto ja haetaan riville arvoa Bristol Cityn kautta. Watford ei todellakaan ansaitse yli 50 prosentin suosikkiasemaa tässä ottelussa.
Haluatko oppia lisää Vakion pelaamisesta? Lue ajattomat vinkit Vakioveikkaus-sivulta!
Vakion pelaajia kiinnostavat myös nämä vedonlyöntibonukset:
1
Ilmaisveto 100€ Lisätietoja Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.5 🏆 Viikottainen 1500€ vedonlyöntiturnaus Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2
Ilmaisveto 50€ Lisätietoja Kierrätys: Ei ole
Minimikerroin: 1.8 🔥 Kierrätysvapaat vedot myös kahdelle seuraavalle talletukselle Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Valitse tarjous ensimmäisen talletuksen yhteydessä (min 50€ talletus)
- Saat kierrätysvapaan 50€ ilmaisvedon
- Ilmaisvedon voi käyttää singlekohteeseen minkä kerroin on 1,8-5,00 välillä
- Ilmaisveto on voimassa 7 päivää
- Saat saman tarjouksen myös toisella ja kolmannella talletuksella!
3
100% / 100€ Lisätietoja Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.8 ⭐ Joka viikonloppu uusi vetobonus Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Valitse bonus talletusta tehdessäsi
- Maksimipanos bonuksella on talletuksesi määrä
- Kierrätysaikaa 30pv
4
100% / 200€ Lisätietoja Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.50 ⭐ Viikottainen talletusbonus ja 10% cashback Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv
5
100% / 200€ Lisätietoja Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.5 ⭐ Viikottainen talletusbonus ja 10% cashback Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv
6
Ilmaisveto 10€ Lisätietoja Kierrätys: Ei kierrätystä
Minimikerroin: 1.8 🔥 Yhdistelmävetoihin jopa 77% extraa Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Lyö 15€ veto vähintään 2.00 kertoimella
- Saat 10€ ilmaisvedon
- Ilmaisveto on täysin kierrätysvapaa, mutta täytyy lyödä min 1.80 kertoimiseen kohteeseen
7
100% / 100€ Lisätietoja Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.5 ⭐ Joka viikonloppu uusi vetobonus Lunasta Bonus Lisätietoja Lue arvostelu »- Valitse bonus talletusta tehdessäsi
- Maksimipanos bonuksella on talletuksesi määrä
- Vedot vain jalkapallosta, koripallosta, jääkiekosta ja lentopallosta lasketaan kierrätykseen
- Kierrätysaikaa 30pv

Minimikerroin: 1.5
- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää

Minimikerroin: 1.8
- Valitse tarjous ensimmäisen talletuksen yhteydessä (min 50€ talletus)
- Saat kierrätysvapaan 50€ ilmaisvedon
- Ilmaisvedon voi käyttää singlekohteeseen minkä kerroin on 1,8-5,00 välillä
- Ilmaisveto on voimassa 7 päivää
- Saat saman tarjouksen myös toisella ja kolmannella talletuksella!

Minimikerroin: 1.8
- Valitse bonus talletusta tehdessäsi
- Maksimipanos bonuksella on talletuksesi määrä
- Kierrätysaikaa 30pv

Minimikerroin: 1.50
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv

Minimikerroin: 1.5
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv

Minimikerroin: 1.8
- Lyö 15€ veto vähintään 2.00 kertoimella
- Saat 10€ ilmaisvedon
- Ilmaisveto on täysin kierrätysvapaa, mutta täytyy lyödä min 1.80 kertoimiseen kohteeseen

Minimikerroin: 1.5
- Valitse bonus talletusta tehdessäsi
- Maksimipanos bonuksella on talletuksesi määrä
- Vedot vain jalkapallosta, koripallosta, jääkiekosta ja lentopallosta lasketaan kierrätykseen
- Kierrätysaikaa 30pv