Esittely ja vedonlyönti-ideat: Meksiko
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN
Meksiko pääsi kisoihin perinteisesti helposta Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnasta. Kolmannessa vaiheessa oli mukana 8 joukkuetta, joista Meksiko pääsi jatkoon saldolla 8-4-2 tasapistein Kanadan kanssa. Meksiko ei voittanut karsinnoissa USA:ta tai Kanadaa kertaakaan ja neljänneksi jääneen Costa Rican niukasti 0-1, mikä on varsin huolestuttavaa.
GOLD CUP 2021 JA MM-KISAT 2018
Meksiko hävisi Gold Cupin finaalin USA:lle jatkoajan jälkeen 0-1. Kyseinen turnaus on Pohjois- ja Keski-Amerikan vastine EM-kisoille. MM-2018 turnauksessa maa voitti Etelä-Korean ja (yllättäen) Saksan alkulohkossa ja pääsi jatkoon. Playoffs-vaiheessa Meksiko oli aseeton Brasiliaa vastaan ja hävisi 0-2. Näiden tulosten voi sanoa olleen odotusten mukaisia.
YLEISRANKING (A-E)
Meksikon yleisranking on D. Se ei kuulu kisojen aivan heikoimpien joukkoon, mutta maan taso vaikuttaa nyt heikommalta mihin on MM-kisoissa 2000-luvulla totuttu.
MAALIMÄÄRÄT (A-E)
Meksiko on maalimääriltään D-kastia eli vähämaalisimpien joukossa. On lisäksi huomioitava, että moni runsasmaalisista tuloksista on Keski-Amerikan rupusakkeja vastaan. Meksiko pelaa usein 0-0, 0-1, 1-0 -tuloksia, kun vastustajan taso paranee.
EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT
50 OTTELUA: 28-14-8 77-38 2,30 MAALIA/OTT O2,5 50%
40 OTTELUA: 20-13-7 53-27 2,00 MAALIA/OTT O2,5 43%
30 OTTELUA: 15-9-6 39-23 2,07 MAALIA/OTT O2,5 43%
20 OTTELUA: 8-6-6 22-19 2,05 MAALIA/OTT O2,5 40%
10 OTTELUA: 4-3-3 11-9 2,00 MAALIA/OTT O2,5 40%
Meksikon tuloskehitys ei näytä erityisen hyvältä. Maa ei ole kaatanut yhtään laadukkaampaa joukkuetta miesmuistiin. Meksiko ei näytä juuri nyt olevan edes Pohjois- ja Keski-Amerikan vahvin joukkue, mitä se on perinteisesti MM-tasolla ollut. Maalimäärissä on hyvin selkeä trendi alaspäin. Meksiko on joukkue, joka nappaa pisteitä laadukkailta mailta tiukalla puolustuspelillä.
PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022
Rogelio Funes Mori: 5
Hirving Lozano: 5
Henry Martin: 4
Orbelin Pineda: 4
Hector Herrera: 4
Meksikon laadukkaimmat hyökkääjät ovat Wolvesin Raul Jimenez (3 maalia) ja Napolin Hirving Lozano (5). Meksiko on pelannut paljon maaotteluita oman sarjan ja Pohjois-Amerikan pelaajilla, joilloin Euroopan parhaat tähdet eivät ole olleet mukana. Tämä sekoittaa maalintekijöiden listaa. Lisäksi joukkueen pelit ovat niin vähämaalisia, että parhaan maalintekijän betsaaminen on aikamoista arpomista.
PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN
Meksikolla kävi hyvä arpaonni, sillä C-lohkossa sillä on kelvolliset mahdollisuudet voittaa Puola ja nipistää esim. 0-0 -tasapelillä jopa piste Argentiinalta. Perinteisesti Meksiko on ollut MM-tasolla aliarvostettu. Parhaat peli-ideat löytyvät vähämaalisuudesta. Etenkin avauspeli Meksiko-Puola haisee hyvin vahvasti 0-0/1-0/0-1 -tulokselle. Myös Argentiinaa vastaan on luvassa varmasti puolustussotaa.
Meksiko – Puola (22.11)
- Alle 2,5 maalia
- Kerroin: 1,63
- Vedonlyöntitoimisto: iBet
Argentiina – Meksiko (26.11)
- Alle 2,5 maalia
- Kerroin: 1.70
- Vedonlyöntitoimisto: iBet
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN
100% ilmaisveto 100€ asti
- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv


