Pitkäveto opas

Pitkäveto – Parhaat neuvot ja kertoimet pitkävetoon

Pitkäveto on joillekin harrastus, joillekin ammatti. Suurimmalla osalla suomalaisista pitkävetokohteet laitetaan perinteisillä Veikkauksen paperilapuilla, joita täytellään kioskilla innoissaan. Pitkäveto on kuitenkin raaka maailma pelaajalle, sillä vain 1% pelaajista onnistuu pitkässä juoksussa voitolliseen toimintaan. Vaikka tuntuu, että itse saattaakin tietää muita enemmän vaikkapa NHL:stä, ei pitkävedossa voi lähteä soitellen sotaan. Pitkävetokertoimet ovat maailman parhaiden todennäköisyyslaskijoiden tekemiä, joista vedonvälittäjä ottaa oman osuutensa pois. Tämä takaa sen, että vedonlyönnissä menestyvät vain ne jotka jaksavat painaa armottomasti töitä menestyksen eteen, eikä ilmaisia lounaita tarjota kenellekään.

Onkin tärkeää tiedostaa tiettyjä asioita ennen kuin pitkävetokohteita lähtee vakavammin lätkimään lapulle. Olemme koonneet aloittelevalle vedonlyöjälle kymmenen kohdan listan, joissa kerromme mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja mitä ei missään nimessä kannata tehdä kun harrastusta aloittaa.

Neuvot luettuasi pitkävetoon kannattaa käyttää meidän käyttäjiemme vedonlyöntivihjeet.

Pelaa pitkävetoa siellä missä on parhaimmat kertoimet

Alla olevat vedonlyöntitoimistot ovat markkinoiden parhaimpia, joissa on lähes aina paremmat kertoimet kuin esimerkiksi Veikkauksella. Näin saat rahoillesi parempaa vastinetta, eli voitot ovat suurempia. Uutena asiakkaana saat halutessasi hyödynnettyä myös laadukkaat talletusbonukset.

1
100% / 150€
Kierrätys: 6x
Minimikerroin: 2.0
⭐ Ilmaisveto viikon matsiin ja 5% cashback
Lunasta Bonus
Lisätietoja
Lue arvostelu »
  • Minimikerroin 2.00
  • Max panos 35€
  • Kierrätysaikaa 30 pv
2
Ilmaisveto 100€
Kierrätys: 5x
Minimikerroin: 1.5
🏆 Viikottainen 1500€ vedonlyöntiturnaus
Lunasta Bonus
Lisätietoja
Lue arvostelu »
  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
3
100% / 100€
Kierrätys: 8x
Minimikerroin: 1.8
⭐ Viikottainen 500€ kerroinkunkku kilpailu
Lunasta Bonus
Lisätietoja
Lue arvostelu »
  • Minimitalletus 10€
  • Vain kombovedot joiden yhteiskerroin on 1.8 kierrättävät bonusta (esim. tuplat, triplat)
  • Kierrätysaika 30 päivää

Perusta erillinen pelikassa 

Yksi ehdottomista peruspilareista vakavampaan pitkävetoon alettaessa on elämiseen tarkoitettujen varojen ja pelikassan erottaminen toisistaan. Tili josta maksat laskut ja ostat ruokaa ei toimi hyvin lähteenä josta poimitaan rahat myös pelaamiseen. Yksi parhaista tavoista liikuttaa pelivaroja eri sivujen välillä on nettilompakkojen käyttäminen. Skrill ja Neteller tarjoavat talletusvaihtoehdon suurille osalle vedonvälittäjistä, ja yleensä myös kotiutukset ovat tilisiirtoa nopeampia. 

Mitä vakavammaksi homma menee, sitä vähemmän pelivaroja nostetaan pelikassasta pankkitilille. Fiksu vedonlyöjä sijoittaakin voittonsa takaisin pelikassaan, nimittäin jos voitollisen tuloksen tekeminen luonnistuu, kassan kasvu nopeutuu, mitä suurempi rahamäärä on kierrossa vedonlyöjän vedoissa. Parhailla nettikasinoilla on kiva pelata välillä, mutta kasinokassa kannattaa pitää erillään vedonlyönnistä.

Pelikassan ohessa kylkeen lisäämme ehdottomasti lähes itsestään selvän asian, nimittäin sen ettei yli varojen tule missään nimessä pelata. Ala vaatii panostusta rahallisesti, mutta arkielämästä ei missään nimessä pidä ottaa resursseja peleihin. Vaikkapa viikonlopun kaljarahojen vaihto pelisijoittamiseen on hyvä idea monella tapaa, mutta jos laskuja alkaa mennä rästiin, tai omaisuutta aletaan myymään, homma menee yli. Pelaa siis fiksusti, ja resurssien puitteissa ettei homma lähde täysin hanskasta. 

Opettele pitkävetoon sopiva panostusasteikko 

Panostus on akilleen kantapää monelle vedonlyöjälle. Etenkin vedonlyönti ilman rekisteröintiä on tehty niin helpoksi että kohteita tulee pelattua vähän liian isolla panoksilla. Monta kertaa on tullut vastaan kohde joka tuntuu vain liian hyvältä ollakseen totta, ja siihen tekisi mieli tintata koko pelitilin saldo, ja vielä päällekin. Tämä ei kuitenkaan toimi, vaan voittava vedonlyöjä panostaa erittäin maltillisesti. Hyvä tapa panostukseen on arvioida kohde viiden tai kymmenen asteikolla, jossa suurin panos on 1-3% pelikassasta. Mutta mikä on tämän penninvenytyksen perusta? No, vedonlyönti ei ole pikajuoksua, se on maratoni. Pitkä juoksu on tärkeä fakta, jossa arvostettava tulos tehdään. Yksittäiset voitolliset viikot tai päivät eivät tarkoita yhtään mitään, vaan viivan päälle pyritään saamaan lukuja myös kun vetoja on kasassa tuhansia. Maltillinen ja fiksu panostus takaa sen, ettei kassa murene heikoimpina aikoina, joita tulee aivan jokaiselle betsaajalle tasaisin väliajoin. 

Panosten kokoa saa parhaiten kasvatettua panostamalla enemmän vetokassan suuruuteen, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että tulosta yritetään parantaa tarkemmilla arvioilla jotka helpottavat osuvien vetojen tarkkuutta. Myös talletukset pelikassaan toimivat, mutta ylipanostaminen kassaan nähden on tie turmioon. Myöskään vetäytyminen ei ole järkevää. Esimerkiksi jos saat isokertoimisen kohteen valtavaksi ylikertoimeksi ja panosarvion mukaan maksimivedoksi, ei matalasta todennäköisyydestä huolimatta kannata perääntyä tappiota pelätessä. 

Älä pelaa sarjoja joita et tunne 

Pitkävedossa ei kanneta alkaa ahneeksi myöskään pelivalikoimassa. Moni muistaa ne ajat, kun ensimmäisille pitkävetolapuille sotkettiin Sm-liigaa, NHL:ää, Valioliigaa ja muita sarjoja keskenään.  Useiden sarjojen seuraaminen on hieno asia, ja se kasvattaa urheilutietämystä valtavasti. Toisinkuin sijoittamisessa, vedonlyönnissä paras taktiikka ei ole sarjojen osalta useaan koriin hajauttaminen. Lähes jokainen ammattivedonlyöjä hallitsee itse vain 1-2 sarjaa, jotka muodostavat vuoden aikana oman työkautensa. Asia erikseen on se, että ottaa lapulle muiden vahvuussarjoista vihjaamia kohteita, sillä niihin on yleensä käytetty huomattavasti enemmän tietotaitoa mm. analyysin teossa. Miksi tämä on sitten järkevin tapa toimia? On täysin selvää, että aika on rajallinen resurssi myös vedonlyönnissä, ja mikäli haluaa laadukkaan analyysin tehtyä yhdestä ottelusta, se vaatii rutkasti aikaa.

Mikäli sarja on vaikka NBA, otteluita on käytännössä joka yö. Tämä tarkoittaa pitkiä aikoja koneen ääressä, ja jos tulosta haluaa tehdä, on fokuksen oltava täysin siinä mitä on tekemässä. Tarkimmat otteluiden tutkinnat sisältävät niin paljon eri asioita, että aikaa voi mennä jopa tunteja. Voitollisen tuloksen tekemiseen vaaditaan tarkkaa työtä, ja jos joka lauantaina alkaa tutkimaan kuutta eri sarjaa kolmesta eri lajista, homma ei varmasti tule toimimaan. Sen takia on hyvä, että alalta löytyy paljon hyviä vihjaajia lajeihin, joiden valloittamiseen ei ole aikaa. Näin on mahdollista kerätä lisätuloa oman vahvuussarjan kylkeen. Jos kiinnostusta pelisijoittamiseen on, mutta arjen keskellä aikaa analyyseihin sun muihin ei ole, on kuitenkin apuna lukuisat vedonlyöntivihjaajat, ja jopa maksulliset vihjepalvelut. Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana, sillä yhtä kovatasoista tekijää kohden löytyy kymmenen tappiollista pelaajaa, jotka kalastelevat lukukertoja tai rahaa loppupeleissä häviäviä vihjeitä vastaan. Usein sanat kuten ”rahojen palautus” ja ”varma” ovat punaisia merkkejä, joista tunnistaa todennäköisen ketkun. Jos markkinoinnin välineenä toimii hienot kuvat kelloista ja autoista, on aika kääntyä muihin maisemiin.

Pitkävedossa ei kannata ylireagoida 

Ylireagointi on yksi pahimmista virheistä, joita vedonlyöjät tekevät edelleen vuonna 2020. Koska pelissä on rahaa, isojakin summia, ovat tunnekuohut ymmärrettäviä, mutta ammattimainen tekijä osaa hillitä tunteensa ja uskoo pitkään juoksuun ja siihen, että oma tekeminen on tasokasta. Ylireagointia tavataan pääosin kahdessa eri tilanteessa. Voittaessa sekä hävitessä.

Monella, etenkin aloittelevalla vedonlyöjällä pitkävedosta voittaminen aiheuttaa yllättävän paljon harmeja. Adrenaliiniryöppy hienon voiton, ja jopa voittoputken jälkeen aiheuttaa ihmisaivoissa suuria tunteita, ja oma käytös voi hyvinkin muuttua betsien kohdalla. Tämä on pahin mitä voittamisesta voi aiheutua. Usein päälle kytkeytyy ”kuolematon” olo, jossa tuntuu että kaikki vedot osuvat, ja osaaminen vetojen saralla on erittäin kovaa tasoa. Näin ei kuitenkaan ole, ja se on fakta. Tunteiden hillitseminen on erittäin tärkeää, ja mielessä täytyy aina pitää yksi asia: Jokainen putki päättyy joskus. Kukaan ei ole kykenevä helppoon rahaan vedoissa, eikä edes jäämään loppupeleissä voitolle, mikäli panokset kasvavat ja kohteiden arviointi vähenee kun voittoja on ropissut taskuun hyvää tahtia.

Hävitessä tunteet ovat usein vielä vahvempia. Kukaan ei halua nähdä punaisia vetolappuja illasta toiseen, mutta vedonlyönti on pitkäjänteinen ala, jossa pärjää vain maltilla ja kovalla työllä. Suurin virhe minkä häviöputken keskellä on tehdä, on normaalin suunnitelman heittäminen romukoppaan, ja häviöiden jahtaaminen. On helppo ajatella, että kymmenen hävinnyttä vetoa veivät satasen, joka lähdetään hakemaan yhdellä vedolla takaisin. Ylipanostus astuu kuvaan, ja todennäköisesti lopputulos on erittäin ruma. On tärkeää, että koko ajan pysytään tarkassa suunnitelmassa, vaikkapa meidän sääntö #2:n malli (max.panos 1-3% kassasta). Tilttaaminen on etenkin satunnaisten vedonlyöjien keskuudessa yleistä, ja tarinat joissa on käynyt koko kasan lasauttaminen kaivoon tappioiden jahtauksessa, ovat hyvinkin yleisiä. 

Vertaile pitkävetokertoimia 

Kerroinvertailu on erittäin tärkeää. Sitä voi verrata oikein hyvin kauppareissuun, jossa tarjolla useaa erilaista, mutta tismalleen samantasoista tuotetta. Tietysti silloin valitaan lompakolle mieluisin tuote. Sama oppi on fiksu pitää mielessä veikkauksessa. Vedonvälittäjien välillä on suuriakin eroja saman kohteen kertoimissa. Esimerkiksi kotimainen Veikkauksemme harvoin tarjoaa markkinatoppeja, eli markkinan parasta tarjolla olevaa kerrointa. Sen sijaan ne jäävät usein jopa markkinakeskiarvon alapuolelle. Onkin tärkeää aina valita kohde lapulle sen sivun valikoimasta, jossa saa parhaan kertoimen. Jos maksublokit häiritsevät, niin lue kuinka kiertää Maksublokit.comista

On kovin työteliästä kahlata lävitse joka ikinen sivusto sen takia, että mahdolliseen voittoon saisi hieman lisää euroja. Onneksemme netistä löytyy useita laadukkaita kerroinliikehdintään- ja vertailuun perustuvia sivustoja. Tunnetuin näistä on massiivinen Oddsportal, mistä löytyy laji kuin laji, eikä sarjavalikoimasta ole valittamista. Jos joku pelaamisen arvoinen sivusto tarjoaa otteluun vetovalintaa, se löytyy kyseiseltä sivulta.

Jos olet aloittava vedonlyöjä, monet sivustot saattavat tarjota sisäänheittotarjouksena korotettuja kertoimia isoihin urheilumatseihin siinä toivossa, että pelaaja jää pitkäaikaiseksi asiakkaaksi sivulle pelaamaan. Kertoimet ovat usein todella suuria, ja niitä tarjotaan vaikkapa jalkapallo-ottelussa, kummallekin joukkueelle. Pieni miinuspuoli on se, että näissä tarjouksissa maksimipanos on yleensä 1-5 euron luokkaa, mutta toisaalta mukavat voitot pienellä riskillä eivät haittaa ketään. Saat myös meidän kautta lukuisia vedonlyöntibonuksia.

Tee arvioita 

Vedonlyönti ei kaikille ole vakavaa touhua. Suuri osa suomalaisista saattaa silloin tällöin pistää pienen vedon kauppareissun ohessa, jos pelaamassa on vaikkapa Suomen maajoukkue. Suurempia ajatuksia matseista ei välttämättä ole, vaan oman suosikin tekemiseen luotetaan, ja veto tuo hieman lisäjännitystä kotikatsomoon. Tämä on täysin ok ja hyväksyttävä vedonlyönnin muoto, mutta rahavirroista on aivan turha haaveilla pitkässä juoksussa. Vedonlyönti on todella haastava laji, ja voitollisen tuloksen tekeminen vaatii todella paljon. Bookkerien kertoimet eivät ole verrannollisia todennäköisyyksiin, vaan vedonvälittäjä repäisee kertoimesta oman siivunsa pois, jotta tulosta tulisi. 99% vedonlyöjistä ei onnistu tekemään voittoa, mutta pieni joukko on siihen kykeneväinen. Miten sitten onnistuisi tienata vedonlyönnillä? 

Arvioiden tekeminen on kaikista tärkein elementti, mikäli edun bookkereihin nähden haluaa. Ottelun tutkailu LiveTuloksien sarjataulukon ja otteluhistorian perusteella on hyvin yleistä, ja se voi saada jotkut tilanteet näyttämään paremmalta mitä oikeasti on. Kukaan ei voi tienata täysin vaivatta, vaan pelaajan on oltava varma, että oma arvio on tarkka. Mitä enemmän arvioiden tekoa opettelee, sen paremmaksi siinä tulee. Ei riitä ainoastaan se, että latoo ajatuksista niin paljon asioita kuin mieleen tulee, vaan niiden vaikutus on osattava ymmärtää myös prosenttimielessä. Esimerkiksi kotietu on hyvä esimerkki tekijästä, jonka vaikutusta harva ymmärtää. Jokainen joukkue nauttii erilaisesta kotikannatuksesta, ja yhtä ja ainoaa lukua ei voi joukkueille antaa. Toinen hyvä esimerkki on loukkaantumiset. Esimerkiksi NBA:ssa tähtipelaajan loukkaantuminen voi nostaa joukkueen kerrointa hyvinkin paljon, ja vedonlyöjänä saa olla todella osaava, jos ottelusta meinaa saada aikaan oikeat arviot mm. pisteodotuksien osalta. 

Sinun ei välttämättä tarvitse itse tehdä arvioita, voit esimerkiksi lukea meidän käyttäjien julkaisemia voitollisia pitkävetovihjeitä joka päivä.

Pelaa vain ylikertoimia ja singlejä 

Arvioiden teosta päästään sopivalla aasinsillalla ylikertoimiin. Voitollisen tuloksen tekeminen ei onnistu loppupeleissä muulla, kuin ylikertoimien pelaamisella. Termi on varmasti tuttu pitkäaikaisemmille harrastajille, mutta aloittelijoille tuskin on selvää mitä tällä tarkoitetaan. Arviot ovat suoraan verrannollisia ylikertoimiin, koska ylikerrointa ei voi juurikaan tunnistaa ilman, että ottelu on käyty kunnolla lävitse, ja todennäköisyydet ovat hallussa. Otetaan esimerkiksi vaikkapa jääkiekkomatsi Suomi – Ruotsi, jossa kertoimet moneyline eli lopullinen voittaja- vetomuodossa ovat 2.00-1.80. Kertoimista huomaa heti, että todennäköisyydet eivät kulje käsi kädessä kertoimien kanssa. Olet vahvasti Ruotsin kelkassa hyvin menneen turnauksen myötä, ja teet otteluun arvion, että Ruotsi voittaa matsi 56% todennäköisyydellä. Jos haluat selville, onko kyseessä ylikerroin, käytä seuraavaa kaavaa: Todennäköisyys desimaalimuodossa kertaa kohteen kerroin. Tässä tapauksessa kyseessä oli Ruotsi ML, 0,56×1.80. Laskin antaa lukeman 1.008, eli kyseessä on lievä ylikerroin. Loppupeleissä tällaisia kohteita ei kuitenkaan kannata lyödä lapulle, sillä pelaajan on osattava asettaa arvioihin myös virhemarginaali, joka näin niukassa tilanteessa voisi kääntää vedon myös alikertoimeksi. Jos Ruotsin kerroin olisi samalla todennäköisyydellä vaikkapa 1.93, olisi kyseessä oikein pelikelpoinen kerroin, koska odotusarvo on suuri, ja myös virhemarginaalin jälkeen jäädään viivan päälle. 

Ennenkuin liikaa lähtee keulimaan, on kuitenkin oltava oikeasti varma siitä, että omat arviot ovat päteviä, ja metodit ovat riittävät haastamaan vedonvälittäjiä. Bookkereiden palkkalistoilla on maailman kovimpia asiantuntijoita, jotka luovat kertoimia luomaan valtavia tulovirtoja pelien tarjoajan taskuun. Suurin osa pelaajista ei arvioi ottelua sen kummemmin, vaan astelee omien mielikuvan kanssa lyömään kohteen, oli kerroin mikä tahansa. Homma luistaa varmasti paremmin, jos haluaa ja pystyy käyttää aikaa oman ”pelinsä” kehittämiseen.

Nämä seitsemän kohtaa ovat erittäin tärkeitä tukipilareita, joiden avulla jokainen tavallinen urheilunseuraaja voi aloittaa kehittymään urheiluvedonlyöjänä, ja saada kovan työn tuloksena itselleen mukavaa sivutuloa, tai jopa ammatin. Ammattimainen vedonlyönti ei kuitenkaan ole yksityiskoneita ja luksusmatkoja, joissa lyödään sadantonninbetsi illaksi ja suunnataan klubille. Työ on raadollista puurtamista, jossa etenkin viikonloput menevät lähes suurimmaksi osaksi tietokoneen ääressä pyöritellessä prosentteja ja katsoessa otteluita arviot mielessä.

Mitä on pitkäveto?

Pitkäveto on ylivoimaisesti suosituin vedonlyönnin muoto Suomessa. Suomalaiset pelaajat ovat päässeet nauttimaan pitkävedon tuomista mahdollisuuksista jo vuodesta 1993, jolloin Veikkaus lanseerasi tämän kyseisen pelitermin.

Pitkäveto tarkoittaa lyhykäisyydessään 1×2 eli ‘’yksi risti kaksi’’ vetoa. Sen perusperiaate toimii siten, että vedonlyöjä veikkaa erilaisissa lajeissa joko kotijoukkueen voittoa, tasapeliä tai vierasjoukkueen voittoa.

1 = kotijoukkueen voitto

X = tasapeli

2 = vierasjoukkueen voitto

Nykyisin pitkävetoa voidaan lyödä myös monista yksilölajeista, jolloin vetomuoto muuttuu esimerkiksi kolmen parhaan kilpailijan veikkaamiseksi.

Suosituimmat kohteet pitkävedossa ovat edelleen suomalaisten eniten rakastamat lajit, kuten jalkapallo sekä jääkiekko, mutta nykyisin myös snooker, elektroninen urheilu tai tennis ovat suosittuja vetokohteita.

Pitkäveto on pelimuotona monen suomalaispelaajan suosikki, ja se on ollut jo vuosia Suomen pelatuin pelimuoto – siksi useat ulkomaiset sivustot ovatkin sen ottaneet valikoimiinsa. Suomessa pitkävetoa voi pelata edelleen Veikkauksella, mutta me tietenkin suosittelemme aina valitsemaan jonkin ulkomaisen sivuston. Veikkaus on tunnettu erittäin huonoista kertoimistaan, ja ulkomaisilla vedonlyöntisivustoilla löytyy yleensä myös enemmän variaatioita tästä pelimuodosta. Voit yleensä veikata jopa puoliajan tulosta tai yhden erän lopputulosta!’

Pitkäveto on monelle myös ammatti, vaikka monille suomalaisille se onkin yhdessä loton kanssa vain mukavaa ajanvietettä – etenkin nuoremman sukupolven mielestä pitkäveto tuo mieleen vain pitkät jonot R-Kioskilla, kun vanhempi sukupolvi asettaa vetojaan ja oma maidonhaku reissu pitkittyy vähintään puolella.

Pitkäveto on terminä tuttu varmasti jokaiselle rahapelejä pelaavalle suomalaiselle, mutta me enemmän pelaavat olemme tietenkin lyhentäneet sen hieman paremman kuuloiseksi – me kutsumme sitä nimellä ‘’pive’’ , ja siitä myös Pivekunkku on saanut nimensä! Löydät meiltä markkinoiden parhaat pitkävetoa tarjoavat sivustot, joiden avulla pelaaminen sujuu mukavasti ja vaivattomasti.

Pitkävetoa voi pelata nykyisin myös livenä, eli kertoimet muuttuvat ottelun edetessä ja pelaaja voi metsästää sitä parasta hetkeä asettaa veto. Livepelaaminen tuo paljon jännitystä pelaamiseen, sillä kertoimet voivat muuttua paljon lyhyenkin aikavälin sisällä!

Pitkäveto käytännössä

Pitkäveto on pelimuotona melko suoraviivainen ja teknisesti helppo, vaikka kaikenlaiset kertoimet ja kohteet saattavatkin alkuun kuulostaa melko hankalilta.

Pitkävedossa siis asetetaan 1×2 veto jollekin valitulle kohteelle, ja voittosumma määräytyy valitun panoksen sekä yhteiskertoimien kokonaismäärästä.

Pitkävedon pelaaminen ei periaatteessa tarvitse paljoakaan osaamista, eli se sopii loistavasti niin aloittelijoille kuin kokeneille konkareillekin. Vetoja voi asettaa pienimmillään vain 10 sentin panoksellakin, eli alkuun pääsee varsin pienellä kassalla.

Jokainen pitkävedon kohde on betsattavissa niin kutsuttuna yksittäisvetona, eli tunnetummin puhutaan niin sanotusta singlevedosta – veikkaat siis vain yhden ottelun lopputulosta. Voit pelata samalla kupongilla myös useita kohteita ns. järjestelmäpelaamisella, jolloin myös kertoimet tietenkin nousevat. Voit siis valita kaikki mahdolliset yhdistelmät, jotka valitsemiesi kohteiden kohdalla vain ovat mahdollisia. ‘’Triplavedossa’’ esimerkiksi veikataan kolmen ottelun lopputulosta, ja vastaavasti ‘’nelosvedossa’’ neljän ottelun lopputulosta.

Jos samana iltana pelataan siis HIFK-Kärpät ottelu, sekä Pelicans-JYP ottelu, voit asettaa molempien otteluiden lopputuloksen samalle lapulle, jolloin myös kerroin on hieman suurempi kuin yksittäisillä vedoilla molemmille kohteille!

Pitkävetoa voidaan pelata myös kolmen vaihtoehdon sekä kahden vaihtoehdon pelimuotona, jolloin 1×2 -kohteissa vetoa lyödään varsinaisen peliajan lopputuloksesta ja vastaavasti 12 -kohteissa koko ottelun lopputuloksesta, jatkoaika tai mahdolliset rangaistuslaukaukset mukaan luettuna.

12 -kohteissa on myös tasoitus- sekä maalimäärä kohteet käytössä, eli voit veikata myös ainoastaan varsinaisen peliajan aikana määrättävää lopputulosta – puhutaan siis ns- Yli/Alle -kohteista.

Jos pitkävedon pelaaminen houkuttelee, kannattaa aina valita pelaamiseen jokin ulkomainen pelisivusto, sillä ne tarjoavat huomattavasti enemmän vetokohteita sekä parempia kertoimia, kuin kotimaiset sivustot.

Tämän lisäksi melkein kaikki ulkomaiset sivustot;

  • tarjoavat bonuksia pelaamisen aloittamiseen
  • palvelevat asiakkaitaan suomeksi
  • mahdollistavat rahansiirrot kätevästi ja nopeasti suoraan verkkopankistasi
  • ovat luotettavia ja ne takaavat myös verovapaat voitot

Kannattaa myös pitää mielessä se, että suurin osa pitkävetoa pelaavista pelaajista häviävät rahaa pitkällä aikavälillä. Vaikka osa pelaajista voikin tienata elantonsa pitkävedolla, on kyseessä kuitenkin uhkapeli ja riski häviöön on olemassa. Muista siis aina pitää järki päässä ja pelata vastuullisesti, sillä oman elämän tuhoaminen rahapeliongelmilla on turhaa.

Pitkävedon historia

Kuten jo aiemmin mainitsimme, pitkävedon historia juontaa juurensa jo melkein 20 vuoden taakse, kun Veikkaus lanseerasi sen ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuussa -93.

Pitkävetoa pystyi toki pelaamaan jo aiemminkin esimerkiksi monien Englantilaisten vedonlyöntifirmojen kautta – eli kyseessä ei siis todellakaan ole mikään kovin uusi trendi!

Pitkäveto on myös Veikkauksen vanhin peli, jolla vedonlyöntiä on voinut pelata. Pitkävedon ensimmäinen kohde Suomessa ratkesi marraskuun 9. päivänä, kun SaiPa kohtasi Karhu-Kissat jääkiekon I-divisioonan ottelussa kertoimella 4,70.

pitkäveto historia
Ennen pitkävetoa oli jo vakioveikkaus

Pitkävedon suosio nousi nopeasti tämän jälkeen, ja viikkotasolla suomalainen pelaaja pystyi lyömään vetoa noin 40 eri kohteesta, jotka olivat pääasiassa suomalaista jääkiekkoa sekä eurooppalaista jalkapalloa. Pitkävetoa pystyi pelaamaan lähes jokaisessa kaupungin kioskissa sekä marketissa, jos niillä vain oli Veikkauksen piste.

Pitkävedon suurin päivitys nähtiin vuonna 2002, kun Veikkaus alkoi tarjota myös single -sekä tuplakohteita perinteisen kolmen kohteen yhdistämisen sijasta. Nämä kohteet olivatkin jo monelle suomalaisille tuttuja ulkomaisilta sivustoilta, mutta nyt ne pääsivät koko kansan suosioon!

Nykyisin pitkävedossa on huomattavasti enemmän singlekohteita, ja melkein kaikki ottelut on mahdollista pelata tuplakohteina triplavaatimuksien sijaan. Säännöt eivät myöskään ole vuosien aikana juurikaan muuttuneet, sillä pitkäveto on hyvin yksinkertainen pelimuoto. Mukana on toki useita uusia vetomahdollisuuksia sekä satoja sivustoja, joilla pitkävetoa voi pelata, mutta perusperiaate on edelleen sama kuin vuosituhannen alussakin.

Mukaan on kuitenkin tullut valtavasti erilaisia uusia lajeja sekä pelikohteita, joten pitkäveto on tietenkin nykyisin paljon monipuolisempi kokonaisuus.

Miten pitkäveto kertoimet muodostuu?

Pitkävedossa kertoimet määrittävät sen, kuinka suuren potin voit itsellesi voittaa veikkaamalla ottelun lopputuloksen oikein. Siksi olisikin hyvä hieman edes ymmärtää sitä, miten ne pitkäveto kertoimet sinne sivustolle oikein muodostuu.

Kertoimet ovat loppupeleissä todennäköisyys laskelmien lopputuloksia, ja jokaisella sivustolla on omat vedonlyönnin ammattilaiset niitä laskemassa. Kertoimet ovat matematiikkaa, ja jos ymmärrät jotain todennäköisyyksistä matemaattisessa mielessä, ei homma ole kovin monimutkainen.

Pitkävedon kertoimet voivat kuitenkin muuttua myös kysynnän ja tarjonnan mukaan, eli jos useat vedonlyöjät asettavat oman vetonsa ottelun todennäköiselle voittajalle, nousee vastaavasti altavastaajan kerroin hyvinkin paljon.

Parhaat kertoimet pitkävedon pelaamiseen löydät aina ulkomaisilta sivustoilta, sillä suomalainen Veikkaus on tunnettu sen todella surkeista kertoimista. Monelle uudelle pelaajalle ei välttämättä kertoimien vaikutus heti avaudu, mutta etenkin pitkällä aikavälillä paremmat kertoimet antavat sinulle huomattavasti enemmän voittoja.

Kuvitellaan esimerkiksi, että pelaat kuukauden aikana 10 vetoa Veikkauksella kertoimella 1,4 tai 10 vetoa ulkomaisella sivustolla kertoimella 1,5. Panoksena on 100 euroa per veto, ja onnistut jotenkin saamaan jokaisen voiton oikein.

Veikkaukselta olet onnistunut saamaan voittoja kuukauden aikana 400 euroa, kun taas ulkomaiselta sivustolta, täysin samoilla kohteilla voittoja on napsunut jo 500 euroa! Jokainen varmasti ymmärtää, miten suuren eron tämä saa aikaan esimerkiksi vuoden tai kahden aikana…

Pitkävedon säännöt

Pitkävedon perusidea on siis veikata ottelun lopputulosta, ja sinulla on kolme eri vaihtoehtoa: kotijoukkue, tasapeli sekä vierasjoukkue. Pitkäveto eroaa esimerkiksi tulosvedosta niin, että sinun ei tarvitse veikata tarkkaa maali- tai pistemäärää. Voitto napsahtaa siis vain sillä, että arvaat tuloksen oikein – jos veikkaat kotijoukkuetta, ei ole väliä voittaako se ottelun tuloksella 1-0 tai 9-3. Kunhan se vain voittaa!

Jos veikkaat ottelun lopputuloksen oikein, saat koko asettamasi panoksen takaisin, ja vielä kertoimen mukaisesti lisää hilloa päälle. Esimerkkinä, jos asetat 100 euron vedon Kärppien voitolle kertoimella 1,49, ja veto osuu oikein, kilahtaa pelitilillesi yhteensä 149 euroa.

Kuten melkein kaikissa muissakin rahapeleissä, myös pitkävedossa kannattaa muistaa tämä punainen lanka: mitä suurempi riski, sitä suurempi palkinto. Kannattaa kuitenkin silti pitää aina järki mukana, eikä lyödä pitkävetoja tunnepohjalta.

Pitkävedossa on myös kahdenlaisia kertoimia, nimittäin kiinteitä sekä muuttuvia. Kiinteät kertoimet pysyvät samana koko ottelun ajan, ja lopullinen kerroin on se, mikä oli voimassa sillä hetkellä kun vedon asetit. Muuttuvat kertoimet taas seilaavat edes takaisin ottelun edetessä, jolloin voit yrittää löytää sen parhaan hetken lyödä vetoa lopputuloksesta. Jos kannustamasi joukkue on ensimmäisen puoliskon jälkeen häviöllä 0-3, mutta olet varma heidän nousevan vielä rinnalle ja ohi, voi saatavilla oleva kerroin olla sillä hetkellä todella paljon mehukkaampi kuin ennen ottelun alkua!

Pitkävedon säännöissä voi olla pieniä eroja erilaisten sivustojen välillä, joten pelaajan tulisi aina tutustua tarkemmin valitsemansa sivuston sääntöihin ja ehtoihin ennen vedon asettamista.

Pitkävedon säännöt voivat koskea esimerkiksi sivuston voitonjakoa, kohteita, muuttuvia kertoimia, voitonmaksujen nopeutta tai panosvaatimuksia. Pelaajan kannalta olennaista on tietenkin tarkistaa erityisesti voitonmaksua sekä panoksia koskevat säännöt, sillä ne voivat muuttaa mahdollisen vedon laatua huomattavasti.

Sääntöeroja voi löytyä useiltakin sivustoilta, ja yleisimmin ne voivat olla jotain näistä:

  • Korkein sallittu kohdemäärä voi olla rajattuna, esimerkiksi Veikkauksella et voi asettaa kuin 10 vetoa per kuponki. Monilla ulkomaisilla sivustoilla on huomattavasti suuremmat rajat tai niitä ei ole ollenkaan.
  • Maksimikerroin voi olla rajattu. Veikkauksella korkein mahdollinen kerroin on esimerkiksi 3000, ja monilla ulkomaisilla sivustoilla kerrointa ei ole rajoitettu ollenkaan.
  • Panosrajoitukset voivat vaihdella todella paljon. Veikkauksella voit asettaa vetoja vain 1-100€ per kuponki, kun ulkomaisilla sivustoilla panosrajat ovat senteistä jopa tuhansiin euroihin.

1X2

Perinteinen yksi risti kaksi -pelimuoto on siis sellainen, jossa veikataan ottelun lopputulosta varsinaisella peliajalla. Vaihtoehtoja on kolme, ja ne ovat kotijoukkueen voitto, tasapeli tai vierasjoukkueen voitto.

12

Myös moneyline -nimellä tunnettu pitkävetomuoto, jossa veikataan ottelun lopputulosta. Vaihtoehtoja on vain kaksi, joko koti- tai vierasvoitto.

Tasoitusveto

Tasoitusveto antaa sinulle hieman joustovaraa, mikäli et ole ihan varma ottelun lopputuloksesta. Jos joukkueella on +1 tasoitusveto, se tarkoittaa, että joukkue aloittaa ottelun yhden maalin johdosta.

Yli tai alle

Yli tai alle pitkäveto on monelle suomalaiselle tuttua puuhaa, ja siinä veikataankin ottelun kokonaismaalimäärää varsinaisella peliajalla. Jos vetosi on 2,5 yli, tulee ottelussa syntyä vähintään kolme maalia, että voitat vedon.

Ulkomaisilla sivustoilla voi olla myös tasa luvuilla pelattavia yli/alle vetoja, mikä tietenkin pienentää riskiäsi hävitä. Jos veikkaat 3 maalia, ja ottelussa syntyy 3 maalia, saat panoksesi takaisin.

Koti- tai vierasjoukkue yli/alle

Maalimäärän tapaan tässäkin veikataan ottelussa syntyneitä maaleja, mutta pitää valita myös joukkue, joka ne tekee!

Ensimmäinen maalintekijä

Ulkomaisilla sivustoilla tässä on kaksi vaihtoehtoa: joko joukkue, kumpi tekee ensimmäisen maalin, tai pelaaja joka tekee ensimmäisen maalin. Pelaajalle on tietenkin aina paljon isompi kerroin!

Pitkävedon palautusprosentti Veikkauksella vs maailma

Pitkävetoa tarjoavat sivustot voivat käytännössä itse valita kertoimet joita kohteelle tarjotaan, ja nämä kertoimet myös määrittävät vedon palautusprosentin. Siksi jokaisen pelaajan tulisi aina tehdä hieman kertoimien vertailua ennen vedon asettamista, sillä jokainen vedonlyöntisivusto ottaa aina pienen siivun voitoista itselleen – tietenkin!

Joku toinen sivusto saattaa ottaa huomattavasti isomman potin kuin jokin toinen, joten pieni kilpailutus on aina paikallaan.

Kun valitset pitkävedon pelaamiseen jonkin ulkomaisen sivuston, ovat pitkävedon palautusprosentit usein luokkaa 90-98% hieman sivuston koosta riippuen. Jos taas pelaat Veikkauksella, on palautusprosentti huomattavasti pienempi. Veikkaus tarjoaa pelaajilleen vain 88% palautusprosentin, eli huomattavasti heikomman. Siksi sinun tulisi aina valita ulkomainen pelisivusto, ja jättää monopoliasemasta nauttiva Veikkaus oman onnensa nojaan.

Palautusprosentit ovat kertoimien ohella se suurin syy, miksi lähes jokainen suomalainen pelaaja suuntaa pelaamisen jollekin ulkomaiselle sivustolle! Kun valitset pitkävedon pelaamiseen ulkomailla toimivan operaattorin, saat parempien palautusprosenttien lisäksi myös suuremmat kertoimet, sekä usein myös erilaisia vedonlyöntibonuksia pelaamisen piristämiseksi!

Miten tarkistaa pitkäveto tulokset?

Pitkävedon tulokset on helpoin tarkistaa tietenkin siltä samalta sivustolta, jolla veto on asetettu. Useat sivustot näyttävät tulokset käytännössä täysin reaaliajassa ja lopputuloksen saat selville yleensä vain minuuttien kuluessa siitä, kun pilli on soinut.

Voitot napsahtavat pelitilisi saldoon käytännössä heti, sillä koko prosessi on tietenkin automatisoitu – toki lopputuloksen varmistamiseen saattaa joissain tapauksissa kulua minuutti tai pari.

Jos et jostain syystä pääse tarkistamaan pitkävedon tuloksia suoraan sivustolta, voit hyödyntää esimerkiksi Ylen teksti-tv:n tai jonkin iltapäivälehden urheiluosiota tuloksen selvittämiseksi!

Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat myös liveseurannan tuloksien osalta, ja esimerkiksi Unibetillä voit seurata ottelun etenemistä reaaliajassa, koko ottelun ajan. Lisäksi monilta sivustoilta löytyy nykyisin erittäin kattavat tilastot ja analyysit mahdollisista lopputuloksista, ja voit hyödyntää niitä joko ennen ottelua, tai sen aikana! Pitkävetovihjeet eivät ikinä ole pahasta!

Erilaiset pitkäveto kohteet

Pitkävetoa voi vuonna 2022 pelata kymmeniin erilaisiin lajeihin, joten pelaajalle löytyy varmasti se mieleinen kohde. Suosituimmat lajit ovat kuitenkin jo vuosia olleet jalkapallo ja jääkiekko, koska niissä tasapeli on jopa melko todennäköinen lopputulos. Pitkävedon perusidea on veikata joko voittoa, tasapeliä tai häviötä, joten jokainen lopputulos olisi hyvä olla mahdollinen!

Viime vuosina pitkävedon suosio on kuitenkin kasvanut roimasti, ja sen myötä myös uusia kohteita on tullut mukaan. Nykyisin pitkävetoa voi pelata jääkiekon ja jalkapallon lisäksi esimerkiksi formuloista, käsipallosta, tenniksestä, erilaisista kamppailulajeista tai vaikkapa koripallosta. Joskus mukana voi olla myös pienemmät lajit, kuten salibandy.

Jalkapallo on tietenkin maailman suosituin pitkäveto kohde, sillä potkupallon ystäviä löytyy miljoonia maapallon jokaisesta kolkasta. Jalkapallosta löytyykin useita erilaisia liigoja, joissa pitkävetoa voi pelata. Suurimmat liigat, kuten Mestareiden liiga tai La Liga löytyvät käytännössä jokaisen sivuston valikoimasta, ja myös suomalainen Veikkausliiga on tarjolla monilla.

Jos pitkävetoa lyödään sellaiseen lajiin, jossa tasapelin mahdollisuus on todella pieni, on pelimuotona yleensä ns. moneyline tai aasialainen tasoitusveto. Näihin lajeihin lukeutuvat esimerkiksi sulkapallo tai koripallo.

Monet pelaajat pelaavat kaikki kohteet singlevetoina, sillä se pienentää riskiä ja minimoi mahdollisten analysointivirheiden osuuden. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että yhdelle lapulle voit asettaa myös enemmän vetoja, joka tietenkin vaikuttaa kokonaiskertoimeen ja mahdollistaa ne suuret voitot! Harvemmin pelaaja pääsee singlevedoilla tuhansien eurojen potteihin käsiksi.

Jos lyöt samalle lapulle vetoa useammasta kohteesta, tulee sinun kuitenkin saada veikattua kaikkien otteluiden lopputulos oikein – jos häviät vaikkapa yhden kolmesta, menetät koko potin!

Miten pitkäveto toimii?

Pitkäveto on Suomen suosituin vedonlyöntimuoto, jossa veikkaat ottelun voittajaa. Pitkävetokohteina voi olla mikä vaan laji. Yleisimmät suomessa on jalkapallo ja jääkiekko.

Kuinka pitkävedosta voi voittaa?

Veikkaat vain oikeaa joukkuetta. Helppoa, eikö vain? Voi kun olisikin. Todellisuudessa voitollinen pitkäveto on todella haastavaa, mutta sivustomme auttaa siihen pitkävetovihjeillä ja erilaisilla oppailla.

Voiko pitkävetoa harrastaa muualla kun Veikkauksella?

Todellakin! Ja se on myös kannattavaa. Ulkomaalaiset vedonlyöntitoimistot tarjoavat paljon parempia kertoimia ja bonuksia. Olemme koonneet listan laadukkaista vedonlyöntitoimistoista, joten siitä vaan valitsemaan!