F1 2022 Vedonlyöntiennakko – Brasilian GP (11.11 – 13.11)
F1-kauden 21. osakilpailu järjestetään Brasiliassa. Sao Paulon osakilpailu on ollut historiallisesti hyvässä maineessa fanien keskuudessa, koska useaan otteeseen draama seuraa ratatapahtumia ja brasilialaiset kannattajat tunnetusti arvostavat lajia.
Autodromo Jose Carlos Pace eli Interlagosin nimellä paremmin tunnettu rata on 4,3 kilometriä pitkä pyrähdys. Rataprofiilin erityisenä ominaisuutena on korkeuserot, sillä erityisesti radan toisella sektorilla alamäkiin ja ylämäkiin kaartuvat mutkat ovat kuljettajille teknisesti haastavia osuuksia. Rataa kierretään sunnuntain osakilpailussa 71 kertaa.
Viime kauden Brasilian GP muistetaan Lewis Hamiltonin maagisesta ajosta. Brasilialaisten rakastama mestarikuski joutui lähtemään viimeisestä lähtöruudusta liikkeelle sprinttikilpailussa aika-ajossa tapahtuneen diskauksen jäljiltä. Hamilton teki sekä sprinttikisassa että varsinaisessa osakilpailussa hirmuisen nousun. Ohituskavalkadin viimeisenä uhrina oli Max Verstappen, joka pyristeli kärkipaikalla aivan sääntöjen rajamailla, mutta lopulta hänkään ei pystynyt Hamiltonia pysäyttämään. Hamilton voitti osakilpailun ennen Verstappenia ja kolmanneksi sijoittunutta Valtteri Bottasta.
Meksikon GP lässähti Mercedeksen taktiseen kömmähdykseen
Kaksi viikkoa sitten ajetusta Meksikon GP:stä piti tulla Red Bullin ja Mercedeksen välinen kaksintaistelu. Vielä kilpailun alkuvaiheessa erilaisella rengasstrategialla kisaan lähtenyt Lewis Hamilton pysyi hyvin paalulta lähteneen Max Verstappenin kintereillä, mutta Mercedes päätti jostain syystä tehdä erittäin konservatiivisen rengasvalinnan kilpailun toiselle stintille. Kovin rengasseos oli lopulta selkeä virhevalinta ja Verstappen karkasi suvereeniin voittoon ennen Hamiltonia. Kotiyleisön iloksi Sergio Perez ylsi myös palkintopallille.
Tämän kilpailun mielenkiinto kohdistui nimenomaan kärkitaistelun mielenkiintoiseen shakkimatsiin, mutta lupaavista asetelmista alkaneesta osakilpailusta tuli melkoinen pannukakku ja viihdearvoltaan Meksikon GP oli valitettavasti yksi kauden tapahtumaköyhimmistä osakilpailuista, josta ei jäänyt jälkipolville paljoa kerrottavaa.
Viikonlopun vedonlyöntitärpit
Brasilian GP-viikonloppu on kauden viimeinen sprinttiviikonloppu, eli perjantaina ajetaan aika-ajot, lauantaina sprinttikilpailu ja sunnuntaina varsinainen osakilpailu. Huomio kannattaa kiinnittää tänä viikonloppuna myös säätilaan, sillä viikonlopulle on luvattu sateisia olosuhteita.
Oli mitkä olosuhteet tahansa, Max Verstappenia ei voi tällä hetkellä pysäyttää ja hän lähtee tähänkin viikonloppuun selvänä ennakkosuosikkina. Voittokertoimet on taas matalia, mutta ehkäpä sprinttikilpailun voitosta tarjottu 1.75 voisi toimia pelattavana kohteena? (Coolbet)
Keskikastista voidaan poimia tällä kertaa aika-ajokohde pelattavaksi, jossa paremmasta aika-ajosijoituksesta taistelevat Sebastian Vettel ja Kevin Magnussen. Vettelin loppukausi on sujunut todella hyvin ja Aston Martinin vauhdin kasvaessa aika-ajotuloksetkin ovat olleet paranemaan päin. Magnussenin osalta kausi on ollut hieman laskusuuntainen ja Haasilla vauhti on hiipunut muihin keskikastin talleihin nähden. Vettelin parempi aika-ajosijoitus Magnusseniin verrattuna palauttaa rahat 1.85-kertaisesti. (Coolbet)
Viimeisessä vetokohteessa otetaan taas kerran kiinni Alpha Tauri -kaksikon edesottamuksiin. Pierre Gasly on ollut koko kauden mittakaavalla tallikaveri Yuki Tsunodaa hieman parempi kuski, mutta viime aikoina puntit ovat tasoittuneet huomattavasti ja Tsunoda on alkanut päihittämään Gaslya jokseenkin säännöllisesti. Miksipä trendi ei jatkuisi Brasiliassa? Tsunodan H2H-voitolle Gaslya vastaan tarjotaan 2.50 kerrointa. (Coolbet)
Näitä vedonlyöntibonuksia käyttäjät hyödyntävät nyt
(Kaikki muut luotettavat vedonlyöntibonukset löydät -> TÄSTÄ)

Minimikerroin: 1.5
- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää

Minimikerroin: 1.5
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv
