F1 2022 Vedonlyöntiennakko – Hollannin GP (2.9 – 4.9)

Formuloita ajetaan jälleen tänä viikonloppuna, kun kauden 15. osakilpailu ajetaan Hollannissa Zandvoortin radalla. Hollannin GP sai tulikasteensa viime kaudella, joten moderneilla F1-autoilla kyseessä on todella tuore osakilpailu.

Zandvoortia voisi kuvailla rataprofiililtaan vuoristoratana. Radalla on useita nopeavauhtisia ja mutkasta toiseen soljuvia osuuksia, mutta myös muutamia kaarteita, joissa on F1-radoille harvinaisia kallistuksia. Radalle ominaista on myös sen kapeus pääsuoraa lukuun ottamatta. Kierros on pituudeltaan 4,3 kilometriä pitkä ja kierroksia tämän vuoden GP:ssä ajetaan 72.

Viime kauden Hollannin GP:stä tuli odotetusti kaksintaistelu kotiyleisön suursuosikki Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin välille. Verstappen onnistui lunastamaan kovat odotukset ja ottamaan kilpailun voiton fanaattisen yleisön edessä ennen Hamiltonia ja kolmanneksi sijoittunutta Valtteri Bottasta.

Verstappenin tylyä ylivoimaa Belgiassa

F1-sarjan kesätauolta palattiin MM-sarjaa ylivoimaisesti johtaneen Max Verstappenin tahdittamana ja Belgiassa hollantilaiskuski on täysin omassa luokassaan. Verstappen kärsi useiden muiden kuljettajien tapaan lähtöruuturangaistuksesta, mutta jo aika-ajoissa kävi selväksi, että Red Bull on sellaisessa iskussa, että jopa 14. lähtöruudusta kisan voittaminen oli saavutettavissa.

Itse sunnuntain kilpailussa Verstappen löi luun kurkkuun noustessaan vastustamattomasti tallikaveri Sergio Perezin ja kisaa johtaneen Carlos Sainzin peräpeileihin hyvin aikaisessa vaiheessa. Jo ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen oli täysin selvää, että Verstappen tulisi kilpailun voittamaan ja näinhän siinä lopulta kävi – muilla ei ollut mitään mahdollisuutta. Perez täydensi Red Bullin täydellisen päivän ohittamalla Sainzin ja sijoittuen kakkoseksi ennen espanjalaiskuskia.

Muihin puheenaiheisiin liittyi muun muassa Lewis Hamiltonin ensimmäisen kierroksen kolari Fernando Alonson kanssa, joka päättyi brittikuskin ensimmäiseen keskeytykseen tällä kaudella. Charles Leclerc oli myös epäonnen soturi jouduttuaan tekemään ylimääräisen varikkopysähdyksen autoon juuttuneen visiirikalvon takia ja kilpailun loppupuolella Ferrarin päätös yrittää tehdä kilpailun nopein kierros tuoreilla renkailla johti Leclercin ylinopeusrangaistukseen, joka pudotti monacolaiskuskin 6. sijalle.

Viikonlopun vedonlyöntitärpit

Zandvoort on hieman poikkeuksellisesta rataprofiilistaan huolimatta sellainen rata, että suuria heilahduksia voimasuhteissa tuskin tänäkään viikonloppuna nähdään.

Hollannin oma Max Verstappen on Belgian murskavoittonsa jälkeen ylivoimainen ennakkosuosikki voittamaan kotikilpailunsa, mihin nähden 1.70 kerroin kilpailun voitosta on vielä pelattavuuden rajoilla (Coolbet). Ferraria ei tule kuitenkaan poissulkea voittokamppailusta ja etenkin aika-ajossa Red Bullin kaataminen on mahdollista. Tämän kauden paalupaikkakuningas Charles Leclercin paalupaikasta tarjotaan varsin antoisaa 3.50 kerrointa (Unibet).

Keskikastissa mennään jälleen tasaisissa merkeissä. Autojen suorituskyvyssä ei ole valtavia eroja ja kuljettajien merkitys jämäpisteiden keräämisessä on suuressa roolissa. Yksi potentiaalinen pisteille yltäjä voi olla Alpha Taurin Pierre Gasly. Ranskalaiskuskia ollaan huhuissa viemässä ensi kaudeksi Alpinelle ja mikäli näillä huhuilla on perää, Gasly haluaa varmasti ajaa kauden parhaat kisansa juuri näihin aikoihin. Belgiassa Alpha Tauri kulki kohtalaisen hyvin ja viime kauden Hollannin GP:ssä Gasly ajoi loistavasti 4:nneksi. Jos Alpha Tauriin löydetään oikeat säädöt tänä viikonloppuna, Gasly voi aivan realistisesti pistesijoituksesta taistella ja hänen top 10 -sijoituksesta tarjotaan mukavaa 2.50 kerrointa (Coolbet).