brasilia mm jalkapallo vedonlyöntivihjeet

MM-Jalkapallo: Brasilia esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Brasilia pääsi kisoihin voittamalla Etelä-Amerikan karsintalohkon ylivoimaiseen tyyliin saldolla 14-3-0 ja maalierolla 40-5. Vaikka numerot ovat häkellyttävän kovia, Brasilia ei silti voittanut kakkoseksi sijoittunutta Argentiinaa kummassakaan ottelussa eikä tehnyt sitä vastaan edes maalia.

COPA AMERICA 2021 JA MM-KISAT 2018

Vuoden takainen Copa America oli Brasilialle valtava pettymys. Kyseessä olivat maan kotikisat, mutta tuloksena oli silti finaalitappio Argentiinalle maalein 0-1. Vuoden 2018 MM-kisoissa haettiin revanssia 2014 skabojen nöyryytyksen jäljiltä. Brasilia voitti alkulohkonsa ongelmitta ja kaatoi helposti Meksikon maalein 2-0 neljännesvälierissä. Tie kuitenkin pysähtyi puolivälierissä Belgiaa vastaan kärsittyyn 1-2 -tappioon. Brasilialla luulisi menestysnälkää olevan.

YLEISRANKING (A-E)      

Brasilian ranking on A/A+. Joukkue on vuodesta toiseen yksi MM-kisojen ennakkosuosikeista, eikä Qatarin turnaus ole poikkeus. Moni bookkeri antaa Brasilialle pienimmän kertoimen turnauksen voitosta. Maa on myös ykköspaikalla FIFA-rankingissa.

MAALIMÄÄRÄT (A-C)

Brasilia on maalimääriltään ranking C eli kisojen keskitasoa. Vaikka joukkueen kokoonpanossa on Neymarin johdolla hurjasti hyökkäystehoja, sen kivikova puolustus pitää vastustajat nollilla ja matsit vähämaalisena. Brasilia voittaa ottelut todella usein 1-0 tai 2-0, jos vastassa on vähänkään laadukkaampi joukkue.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 37-10-3   111-19   2,60 MAALIA/OTT.   O2,5 42%
40 OTTELUA: 28-9-3   86-17    2,58 MAALIA/OTT.   O2,5 45%
30 OTTELUA: 24-4-2   68-11   2,67 MAALIA/OTT.   O2,5 47%
20 OTTELUA: 15-4-1   43-8    2,55 MAALIA/OTT.   O2,5 45%
10 OTTELUA: 8-2-0   28-3   3,10 MAALIA/OTT.   O2,5 60%

Brasilia ei ole hävinnyt 15 otteluun, ja maa on kärsinyt vain kaksi tappiota edellisen 32 ottelun aikana. Molemmat ovat tulleet Argentiinaa vastaan maalein 0-1. Brasilian maalimäärissä ei näy selkeää trendiä. Viime otteluiden runsaita maalimääriä selittävät helpot harjoitusottelut Tunisiaa (5-1) ja Etelä-Koreaa vastaan (5-1). Näihin ei kannata ylireagoida. Brasilia päästää kilpailullisissa otteluissa maaleja erittäin harvoin.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022                

Neymar 11
Richarlison 9
Lucas Paqueta 5
Raphinha 5

Brasilian paras maalintekijä on ollut odotetusti PSG:n superstara Neymar. Hänen betsaaminen Brasilian parhaaksi maalintekijäksi ei kuitenkaan palkitse kertoimissa. Parempi idea onkin Tottenhamiin täksi kaudeksi siirtynyt Richarlison. Mies on lisäksi huippuvireessä, sillä Richarlison on iskenyt seitsemän maalia Brasilian edellisessä kuudessa ottelussa. Hän osui myös viimeisimmässä harjoitusmatsissa Tunisian reppuun ja sitä ennen kahdesti Ghanaa vastaan.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Brasilian kertoimet lohkovoittoon, finaalipaikkaan ja MM-kultaan eivät innosta. Joukkuetta betsataan aina MM-skaboissa niin valtavilla summilla, että bookkerit kääntävät kertoimet jo valmiiksi hieman normaalia alemmas. Parhaat peli-ideat ovat lohkovaiheessa U2,5 tuloksissa. Brasilian vastustajat Serbia, Sveitsi ja Kamerun eivät ole mitään heittopusseja, joten luvassa lienee jälleen 1-0 & 2-0 -voittoja. Näiden lisäksi voi yrittää esim. vetoja, joissa Brasilia ei ole lohkon eniten maaleja tehnyt joukkue.

Brasilia – Serbia (24.11)

  • Alle 2,5 maalia
  • Kerroin: 1,94
  • Vedonlyöntitoimisto: Tonybet

Kamerun – Brasilia (2.12)

  • Alle 2,5 maalia
  • Kerroin: 2,12
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv