MM-Jalkapallo: Ecuador esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Ecuador pääsi kisoihin viimeisenä joukkueena Etelä-Amerikan karsinnasta saldolla 7-5-6 ja maalierolla 27-19. Sen taakse jäivät mm. Kolumbia, Chile ja Paraguay. Ecuador pääsi kisoihin poikkeuksellisen kotietunsa turvin; kotona pelattiin saldo 5-3-1 ml. tasapelit Argentiinaa ja Brasiliaa vastaan. Ecuadorin kotistadion on peräti 2,7 kilometrin korkeudessa.

COPA AMERICA 2021 JA MM-KISAT 2018

Ecuador pääsi vuoden 2021 Copa American alkulohkostaan jatkoon, vaikka ei voittanut otteluakaan (0-3-1). Puolivälierissä se sai vastaansa Argentiinan, ja lopputuloksena oli odotetusti lähtö laulukuoroon maalein 0-3. Ecuador ei karsiutunut vuoden 2018 MM-kisoihin. Maa oli mukana Brasilian MM-kisoissa vuonna 2014 ja pelasi kelvollisen alkulohkon: tappio Sveitsille 1-2, voitto Hondurasista 2-1 ja 0-0 -tasapeli Ranskaa vastaan päätösottelussa.

YLEISRANKING (A-E)

Ecuador on yleisrankingiltaan D-kastia. Se ei kuulu aivan heikompien maiden joukkoon, mutta on vaikea nähdä maan menestyvän erityisen hyvin kotistadioninsa ulkopuolella. Ecuador ei voittanut Etelä-Amerikan mestaruusturnauksissa (Copa America) vuosina 2019 & 2021 otteluakaan, mikä kertoo paljon.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Ecuador on maalimäärien rankingissa D-/E+ eli se kuuluu ennakkoon turnauksen vähämaalisimpiin joukkueisiin. Tämä on tyypillistä joukkueille, joilta ei löydy hyvää hyökkäysarsenaalia. Ecuador kerää pisteitä laadukkaampia joukkueita vastaan vähämaalisilla tuloksilla (1-0, 0-0, 1-1). Maaleja syntyy enemmän lähinnä otteluissa, joissa sen vastustaja on samaa tasoa tai heikompi.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 19-16-15   66-56   2,44 MAALIA/OTT.   O2,5 42%
40 OTTELUA: 15-13-12   53-46   2,48 MAALIA/OTT.   O2,5 45%
30 OTTELUA: 12-12-6   41-28    2,48 MAALIA/OTT.   O2,5 40%
20 OTTELUA: 8-9-3   20-12   1,60 MAALIA/OTT.   O2,5 25%
10 OTTELUA: 3-7-0   8-4   1,20 MAALIA/OTT.   O2,5 10%

Ecuadorin tuloskunto on ihan kelvollinen. Joukkue on hävinnyt vain yhden edellisestä 14 ottelustaan. Se ei ole myöskään päästänyt maalin maalia viiteen otteluun. Mukana on kuitenkin todella paljon tasapelejä (0-0 & 1-1). Maalimäärissä on erittäin vahva trendi vähämaaliseen suuntaan.

Ecuador pelaa vielä harjoitusottelun Irakia vastaan (12.11.) ennen kisojen alkua.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Michael Estrada 4
Enner Valencia 4
Felix Torres 2
Gonzalo Plata 2
Eduar Preciado 2
M.A. Carcelen Carabali 2
Pervis Estupinan 2

Ecuadorin paras maalintekijä on todennäköisesti Michael Estrada. Meksikon liigan Cruz Azulissa pelaava Estrada johtaa Ecuadorin hyökkäystä. Usein vasemmalla laidalla pelaava Enner Valencia on toinen vahva ehdokas. Valioliigassakin tahkonnut Valencia pelaa nykyisin Turkin liigan Fenerbahcessa, jossa mies on iskenyt 10 liigamaalia tällä kaudella. Se oikeuttaa Turkin liigan maalipörssin ykköspaikkaan! Ecuador tuskin tekee montaa maalia näissä(kään) kisoissa.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Me emme usko Ecuadorin menestysmahdollisuuksiin MM-kisoissa. Maa ei ole esittänyt viime vuosina ihmeitä oman kotistadioninsa ulkopuolella. Sen lohko on kuitenkin erittäin suotuisa, sillä Qatar, ja Senegal ovat suht tasavahvoja joukkueita verrattuna Ecuadoriin. Uskomme Qatarin saavan sen verran buustia kotiedustaan, että Ecuador jää lopulta lohkojumboksi. Avausmatsi lienee yksi turnauksen vähämaalisimmista ja ns. ”maalin ottelu”. Markkina tarjoaa myös kelvollisia kertoimia Qatarin menestykselle Ecuadoria vastaan. Hollannin voitto (tasoituksella) on myös hyvä idea toisen kierroksen ottelussa.

Kuka on lohkon viimeinen?

  • Ecuador
  • Kerroin: 3,75
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

Qatar – Ecuador (20.11)

  • Qatar tai tasapeli
  • Kerroin: 1,64
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

Ecuador – Senegal (29.11)

  • Alle 2,5 maalia
  • Kerroin: 1,63
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv