MM-Jalkapallo: Espanja esitttely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Espanja pääsi kisoihin voittamalla Euroopan karsintojen B-lohkon saldolla 6-1-1 ja maalierolla 15-5. Espanjan lisäksi lohkossa pelasivat kovemmista maista Ruotsi ja Kreikka. Espanja hävisi karsintojen avauspelin Ruotsille vieraissa, mutta voitti svenssonit kotona 1-0.

EM-KISAT 2021 JA MM-KISAT 2018

Espanja pääsi E-lohkosta jatkoon saldolla 1-2-0 vaikeuksien kautta. Se pelasi Ruotsin ja Puolan kanssa ensin tasapelit ja sinetöi jatkopaikan vasta voitolla Slovakiasta päätöskierroksella. Playoffs-vaiheessa Espanja joutui Kroatiaa vastaan jatkoajalle ja Sveitsiä vastaan myös rankkareille, mutta eteni silti välieriin. Siellä tie nousi pystyyn Italiaa vastaan jälleen rankkareilla. MM-kisoissa 2018 Espanja eteni lohkostaan jatkoon saldolla 1-2-0; se voitti Iranin niukasti 1-0 ja pelasi tasan Marokkoa sekä Portugalia vastaan. Playoffs-vaiheessa tuli noutaja heti ensimmäisellä kierroksella Venäjää vastaan.

YLEISRANKING (A-E)

Espanjan yleisranking on B+. Maa on vieläkin yksi MM-kisojen top 8 -suosikeista, mutta mielestämme Espanjan nykyinen sukupolvi ei kuulu aivan terävimpään kärkeen. Espanja ei ole voittanut MM-2018 ja EM-2021 kisoissa yhteenlaskettuna kuin 2/10 ottelustaan varsinaisella peliajalla.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Espanjan maalimääräranking on C eli turnauksen keskitasoa. Sen puolustus ei ole yhtä timanttinen kuin esim. Brasilian, mikä näkyy hyvin myös aiempien arvokisojen tuloksissa. Nykyinen Espanja on selvästi runsasmaalisempi mitä maa oli 10 vuotta sitten parhaina päivinään.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 29-15-6   110-37    2,94 MAALIA/OTT.   O2,5 54%
40 OTTELUA: 21-15-4   82-27    2,73 MAALIA/OTT.   O2,5 48%
30 OTTELUA: 15-11-4   56-23   2,63 MAALIA/OTT.   O2,5 47%
20 OTTELUA: 11-6-3   38-17   2,75 MAALIA/OTT.   O2,5 50%
10 OTTELUA: 7-2-1    17-6   2,30 MAALIA/OTT.   O2,5 40%

Espanjan maalimäärät ovat asettuneet 2,6-2,7 maalin välimaastoon viime vuosina. Aivan viimeisimmissä otteluissa on nähty hieman trendiä alaspäin, mutta tähän ei tarvitse reagoida sen kummemmin. Espanja tulee kisoihin varsin hyvässä iskussa, sillä maa on hävinnyt vain yhden edellisestä 10 ottelustaan saldolla 7-2-1. Espanja kohtaa vielä Jordanian harjoitusottelussa ennen kisoja.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Ferran Torres 9
Pablo Sarabia 8
Alvaro Morata 8
Carlos Soler 3
Dani Olmo 3

Espanjan maalinteosta vastaa 4-3-3 ryhmityksessä hyökkäystrion muodostava Torres & Sarabia & Morata. Torres ja Sarabia pelaavat wingerin paikkaa ja Morata on target-mies. Konkarihyökkääjä Morata on kolmikosta parhaassa vireessä myös seurajoukkueessa; mies on tehnyt Juventuksessa 5 maalia 12 otteluun. Torres on osunut vain kahdesti ja Sarabia ei kertaakaan seurajoukkueessa. Meidän betsimme menee Moratan suuntaan, kun veikataan Espanjan ykköspyssyä.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Espanja menee E-lohkosta jatkoon kaiken järjen mukaan ilman ongelmia. Näemme Saksalla enemmän potentiaalisia ongelmia mm. Japania vastaan, mutta Espanja on pykälän germaaneja tasokkaampi ja etenkin puolustaa paljon paremmin. Tässä vaiheessa betsiä voi ottaa Espanjan lohkovoitolle sekä O2,5 tulokselle Saksa-otteluun.

Espanja – Saksa (27.11)

  • Yli 2,5 maalia
  • Kerroin: 1.97
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

Lohkovoittaja 

  • Espanja
  • Kerroin: 1.85
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

 

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv