MM-Jalkapallo: Kanada esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Kanada pääsi kisoihin Pohjois- ja Keski-Amerikan karsintalohkosta, joka on ollut perinteisesti helppo tie kisoihin. Viimeisessä vaiheessa mukana oli kahdeksan joukkuetta, joista kisoihin pääsi kolme parasta. Kanada oli lohkon ykkönen tasapisteillä Meksikon kanssa; saldo 8-4-2 ja maaliero 23-7. Kanada ei hävinnyt Meksikolle eikä USA:lle kertaakaan.

GOLD CUP 2021 JA MM-KISAT 2018

Pohjois- ja Keski-Amerikan mestaruusturnaus eli Gold Cup sujui viime vuonna Kanadalta varsin oman tason mukaisesti. Se sijoittui alkulohkossaan kakkoseksi häviten USA:lle. Puolivälierissä Kanada kaatoi Costa Rican 0-2, mutta välierissä tuli turpiin Meksikolta maalein 1-2. Kanada ei ollut mukana vuoden 2018 MM-kisoissa. Se on karsiutunut MM-turnaukseen vain yhden kerran – vuonna 1986. Tuolloin maa hävisi kaikki alkulohkon ottelunsa tekemättä maaliakaan.

YLEISRANKING (A-E)

Kanadan yleisranking on D-/E+. Mielestämme Kanada on hieman heikompi kuin Pohjois-Amerikan parhaat joukkueet eli USA ja Meksiko.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Kanadan maalimääräranking on C, eli turnauksen keskitasoa. Se on selvästi runsasmaalisempi kuin Pohjois-Amerikan parhaat joukkueet USA ja Meksiko. Kanadan puolustus on heikompi, minkä lisäksi se tekee myös enemmän maaleja kuin usein 0-0/1-0 -tuloksia pelaavat USA & Meksiko.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 34-5-11   130-35   3,30 MAALIA/OTT.   O2,5 52%
40 OTTELUA: 26-4-10   104-30   3,35 MAALIA/OTT.   O2,5 55%
30 OTTELUA: 19-4-7    72-18    3,00 MAALIA/OTT.   O2,5 47%
20 OTTELUA: 11-4-5   33-13   2,30 MAALIA/OTT.   O2,5 35%
10 OTTELUA: 6-0-4   17-12   2,30 MAALIA/OTT.   O2,5 30%

Kanadan otteluissa on muistettava, että suurin osa vastustajista on todella heikkoja Karibian maan valtioita. Edes parhaat karsintavastustajat eivät ole MM-tasolla keskitasoa. Tämän vuoksi tuloksia ja maalimääriä ei voi suoraan käyttää Kanadan tason mittaamiseksi. Maalimäärissä on selkeä trendi alaspäin tällä hetkellä.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Cyle Larin 16
Jonathan David 11
Alphonso Davies 7
Luca Cavallini 6
Junior Hoilett 5

Kanadan ykköstykki on ollut Club Bruggen Cyle Larin. Mies on tehnyt 25 maalia 52 maaottelussa, mikä on komea saldo. Hän teki myös kaksi kautta sitten 19 maalia Turkin pääsarjassa Besiktasille. Larinin maaleissä hämää se, että mies on tehnyt niitä paljon Karibian heittopusseja vastaan. Jonathan David on toinen erinomainen valinta Kanadan maalintekijäksi. Vasta 22-vuotias hyökkääjä on iskenyt Ranskan pääsarjassa Lillen riveissä 9 liigamaalia 13 otteluun. Bayern Munchenin laitapakki Alphonso Davies on joukkueen stara. Miehen arvo on about yhtä suuri kuin koko muun joukkueen yhteensä. Davies vetää todennäköisesti Kanadan rankkarit, mikä on iso plussa. Tästä triosta löytyy paras maalintekijä.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Kanadan paras sauma yllätykseen on lohkon päätöspeli Marokkoa vastaan. Siinäkin näemme Marokon kyllä parempana betsi-ideana, sillä Kanadalle on vaikea kyllä luvata mitään hyvää näissä kisoissa. Yleensä altavastaajilla on paremmat saumat tiiviin puolustuksen kautta, mutta Kanada ei vaikuta olevan riittävän hyvä puolustamaan itselleen pisteitä. Betsit siis O2,5 tuloksiin ja Kanadan jumboksi jäämiselle.

Sijoittuu lohkossa viimeiseksi 

  • Kanada
  • Kerroin: 2,10
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

Belgia – Kanada (23.11)

  • Yli 2,5 maalia
  • Kerroin: 1,66
  • Vedonlyöntitoimisto: Tonybet
  • Molemmat tekee maalin
  • Kerroin: 2.10
  • Vedonlyöntitoimisto: Tonybet

Kroatia – Kanada (27.11)

  • Kroatia
  • Kerroin: 1,82
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

Kanada – Marokko (1.12)

  • Yli 2,5 maalia
  • Kerroin: 2,25
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv