MM-Jalkapallo: Qatar esittely ja vedonlyöntivihjeet
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN
Qatar pääsi kisoihin isäntämaana ilman karsintoja.
ARAB CUP 2021 JA ASIAN CUP 2019
Arabimaiden turnaus järjestettiin vuosi sitten myös Qatarissa, ja se toimi eräänlaisena esikisana MM-turnaukselle. Isäntämaa Qatar voitti helposti alkulohkonsa puhtaalla pelillä ja kaatoi UAE:n puolivälierissä 5-0. Välierissä tuli kuitenkin noutaja Algeriaa vastaan. Qatar voitti lopulta pronssia kaatamalla Egyptin pronssiottelussa. Qatar voitti monien yllätykseksi myös edellisen Asian Cupin (2019), joka on EM-kisojen vastine Aasian maille. Turnauksessa ovat mukana monet MM-kisoissa esiintyvät maat kuten Australia, Japani ja Etelä-Korea. Qatar voitti finaalissa Japanin 1-3 ja on siten hallitseva Aasian mestari.
YLEISRANKING (A-E)
Qatarin yleisranking on D/D-. Se kuuluu kisojen heikompaan kastiin, mutta todennäköisesti kisaisäntien luullaan olevan hieman liian heikkoja. Qatar ei pärjää Euroopan tai Etelä-Amerikan kovimmille maille, mutta sillä on kotiedun turvin kelpo saumat haastaa A-lohkon Ecuador ja Senegal toisesta jatkopaikasta.
MAALIMÄÄRÄT (A-E)
Qatar on maalimääriltään keskitasoa eli C. Joukkueen totalseja on vaikea arvioida, sillä hurjasta maaotteluiden määrästä huolimatta dataa laatujoukkueiden kohtaamisista on todella vähän. Lähtökohtaisesti Qatar lähtee turnaukseen puolustuksen kautta, sillä sen hyökkäys ei millään anna aseita avoimeen peliin. Miten heikko puolustus sitten lopulta on kovempia maita vastaan? Qatarin esityksiin kannattaa reagoida turnauksen aikana nopeasti.
EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT
50 OTTELUA: 23-14-13 78-63 2,80 MAALIA/OTT. O2,5 56%
40 OTTELUA: 18-13-9 56-49 2,63 MAALIA/OTT. O2,5 55%
30 OTTELUA: 10-11-9 37-43 2,67 MAALIA/OTT. O2,5 60%
20 OTTELUA: 8-9-3 29-19 2,40 MAALIA/OTT. O2,5 55%
10 OTTELUA: 3-5-2 11-11 2,20 MAALIA/OTT. O2,5 40%
Qatarin tulokset ja maalimäärät trendaavat laskevaan suuntaan. Joukkueen kohdalla on huomioitava se, että yllä olevat lukemat eivät kerro Qatarin tasosta juuri mitään. Suurin osa sen maaotteluista on todella heikkoja maita vastaan. Lisäksi Qatar on kohdannut viime kesänä myös useita seurajoukkueita.
Qatar kohtaa vielä harjoitusottelussa Albanian (9.11.) ennen turnauksen alkua.
PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022
Ali Almoez 11
Hasan Al Haydos 8
Akram Afif 6
Abdulaziz Hatim 6
Qatarin paras maalintekijä on Ali Almoez 11 osumallaan. Mies on Qatarin ykköskärki ja aloittaa 5-3-2 muodostelmassa Akram Afifin kärkiparina. Almoez oli myös vuoden 2019 Aasian Cupin paras maalintekijä ja Qatarin suurin sankari. Afifin ja Almoezin taustalta löytyy Hasan Al Haydos, joka on tehnyt kolme maalia kahdessa Qatarin viimeisimmässä harjoitusottelussa. Joukkueen paras maalintekijä löytynee tästä kolmikosta.
PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN
Qatar on suurelle yleisölle tuntematon joukkue. Vaikka kyseessä on kisaisäntä, harva uskoo sen mahdollisuuksiin. Qatarilla ei ole mitään saumaa Hollantia vastaan, mutta se kohtaa sitä ennen Ecuadorin ja Senegalin eikä ole missään nimessä niin suuri altavastaaja mitä kertoimet sanovat. Qatar on pelannut oikein kelvollisia otteluita viime vuosina Aasian ja Afrikan maita vastaan, mistä kertoo osaltaan 2019 Aasian Cupin voitto sekä viime vuoden Arab Cupin pronssi. Otetaan lohkovaiheessa betsejä Qatarin menestykselle etenkin avauspelissä Ecuadoria vastaan sekä jatkopaikalle. Hollanti-matsi tulee olemaa ruma tappio (0-3, 0-4 0-5), jossa kannattaa hakea todella suuria Hollannin tasoituksia.
Qatar – Ecuador (20.11)
- Qatar tai tasapeli
- Kerroin: 1,64
- Vedonlyöntitoimisto: iBet
Qatar
- Pääsee jatkoon
- Kerroin: 7.00
- Vedonlyöntitoimisto: iBet
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN
100% ilmaisveto 100€ asti
- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv


