MM-jalkapallo: Ranska esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Ranska on hallitseva maailmanmestari, mutta osallistui silti karsintoihin muiden maiden tavoin. Ranska pääsi kisoihin voittamalla Euroopan karsintalohkon D saldolla 5-3-0 ja maalierolla 18-3. Kyseessä oli sama lohko, jossa myös Suomi pelasi. Ranskalla ei ollut odotetusti suuria vaikeuksia lohkovoiton lunastamisessa.

EM-KISAT 2021 JA MM-KISAT 2018

Ranska lähti viime kesän EM-kisoihin hallitsevana maailmanmestarina ja yhtenä voittajasuosikeista. Se voitti todellisen kuolemanlohkon saldolla 1-2-0, jossa pelasivat myös Saksa, Portugali ja Unkari. Maa kuitenkin putosi hämmästyttävällä tavalla heti playoffs-vaiheen avauskierroksella Sveitsille vaikka johti ottelua 3-1 vain 10 minuuttia ennen loppua. MM-kisat 2018 olivat sitten Ranskalta huikea suoritus. Maa pääsi ottamaan revanssin EM-2016 finaalitappiosta. Ranska oli kisojen alusta asti yksi parhaita joukkueita ja voitti ansaitusti kultaa.

YLEISRANKING (A-E)

Ranska on hallitseva maailmanmestari, ja ansaitsee ehdottomasti yleisrankingin A. Se olisi suosikki finaalissa kaikkia muita maita vastaan pl. Brasilia ja Argentiina. Etenkin Ranskan hyökkäys on aivan omaa luokkaansa mihin tahansa maahan verrattuna.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Ranskan maalimääräranking on B. Se on keskimääräistä runsasmaalisempi, mutta ei niin runsasmaalinen mitä Mbappe & Griezmann & Benzema -hyökkäystriolla voisi kuvitella. Ranska pelaa selvästi alle 50 % matseista U2,5 tuloksiin ja voittaa pelejä todella usein 2-0 -lukemin. Kivikova puolustus pitää vastustajat nollilla ja maalimäärät maltillisina.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 32-12-6   105-42   2,94 MAALIA/OTT.   O2,5 48%
40 OTTELUA: 25-10-5   84-33   2,93 MAALIA/OTT.    O2,5 45%
30 OTTELUA: 17-9-4   62-26   2,93 MAALIA/OTT.    O2,5 43%
20 OTTELUA: 10-7-3   41-19   3,00 MAALIA/OTT.   O2,5 45%
10 OTTELUA: 5-2-3   22-8    3,00 MAALIA/OTT.    O2,5 40%

Ranskan otteludatassa ei näy mitään erikoista trendiä maalimäärissä. Tuloskunto ei ole kuitenkaan paras mahdollinen, sillä Ranska pelasi kesän ja alkusyksyn Kansojen liigan saldolla 1-2-3. Maa hävisi kahdesti Tanskalle ja kerran myös Kroatialle kotona. Tämä trendi on hieman huolestuttava.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Kylian Mbappe 12
Karim Benzema 10
Antoine Griezmann 9
Olivier Giroud 5
Ousmane Dembele 2
Adrien Rabiot 2

Ranskan paras maalintekijä löytyy kolmikosta Mbappe & Benzema & Griezmann. Tämä trio nähdään normaalisti avauksessa Ranskan 3-4-1-2 muodostelmassa. Valitettavasti näiden miesten taso on myös bookkereiden tiedossa, eikä tarjolla ole mitään yllättäviä kertoimia. Puolustajat ja keskikenttäpelaajat tekevät Ranskan maaotteluissa harvoin osumia.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Mielestämme paras idea lohkovaiheessa on pelata ohi Ranskan lohkovoitoista. Miksi ihmeessä? Vaikka Ranska on erittäin hyvä joukkue, niin sitä on myös Tanska. Ranska hävisi Tanskalle sekä kotona että vieraissa vuoden 2022 Kansojen liigassa, ja joukkueiden kohtaaminen päättyi 0-0 myös MM-2018 kisoissa. Markkina ei arvosta Tanskaa sen ansaitsemalle tasolle, vaikka maa on esiintynyt erittäin hyvin sekä MM-2018 että EM-2021 kisoissakin. Peli-idea siis Tanska tasoituksella joukkueiden keskinäiseen kohtaamiseen ja Ranskan jääminen sijoille 2-4 lohkossa. Emme myöskään betsaa Ranskaa turnausvoittoon.

Ranska – Tanska (26.11)

  • Tasapeli tai Tanska
  • Kerroin: 1.84
  • Vedonlyöntitoimisto: iBet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv