MM-Jalkapallo: Serbia esittely ja vedonlyöntivihjeet
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN
Serbia pääsi kisoihin voittamalla Euroopan karsintojen A-lohkon saldolla 6-2-0 ja maalierolla 18-9. Lohkovoitto oli aikamoinen pommi, sillä Serbia pudotti Portugalin kakkospaikalle päätösottelussa 90. minuutin maalilla Portugalin kotikentällä!
EM-KISAT 2021 JA MM-KISAT 2018
Serbia ei karsiutunut lainkaan viime kesän EM-kisoihin. Vaikka kyseessä on laadukas futismaa, Serbia ei ole ollut EM-skaboissa sitten vuoden 2000. Tuolloinkin maa pelasi vielä Jugoslavian nimellä. Vuoden 2018 MM-kisat menivät myös penkin alle. Serbia joutui kovaan lohkoon Brasilian ja Sveitsin kanssa. Se voitti avauspelissä Costa Rican, mutta menetti aikaisen johtoaseman Sveitsiä vastaan tappioksi 90. minuutin maalilla. Tämä pudotti maan alkulohkon kolmossijalle.
YLEISRANKING (A-E)
Serbian yleisranking on C+. Joukkue on profiililtaan hyvin samankaltainen kuin Sveitsi tai Kroatia, tosin sillä erotuksella, että Serbialta löytyy erittäin hyvässä iskussa olevia kärkimiehiä.
MAALIMÄÄRÄT (A-E)
Serbia on maalimäärärankingiltaan B. Se on astetta runsasmaalisempi kuin turnauksen keskimääräiset joukkueet, minkä lisäksi tuloksissa on selvä trendi ylöspäin.
EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT
50 OTTELUA: 25-16-9 89-55 2,88 MAALIA/OTT. O2,5 54%
40 OTTELUA: 19-14-7 71-46 2,93 MAALIA/OTT. O2,5 55%
30 OTTELUA: 14-11-5 52-28 2,67 MAALIA/OTT. O2,5 50%
20 OTTELUA: 13-4-3 41-19 3,00 MAALIA/OTT. O2,5 60%
10 OTTELUA: 7-1-2 20-9 2,90 MAALIA/OTT. O2,5 60%
Serbia lähtee kisoihin varsin hyvässä iskussa. Joukkue on hävinnyt vain kaksi edellisestä 15 maaottelustaan. Maalimäärät ovat myös olleet lievässä kasvussa vuoden 2022 aikana. Tästä lankeaa iso kiitos Serbian huippukunnossa oleville hyökkääjille.
PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022
Aleksandar Mitrovic 14
Dusan Vlahovic 7
Luka Jovic 4
Sergej Milinkovic-Savic 3
Valioliigan Fulhamissa loistavaa kautta pelaava Mitrovic on ollut myös erinomaisessa iskussa maajoukkuetasolla. Mitrovic on ehdottomasti Serbian terävin ase juuri nyt. Häntä säestää hyvin nuori Dusan Vlahovic, joka on tehnyt komeaa jälkeä jo usean vuoden ajan Serie A -tasolla. Nämä herrat ovat parhaat ideat Serbian maalintekijöiden betsaamiseksi.
PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN
MM-kisojen G-lohko on yleisesti ottaen hyvin hinnoiteltu. Emme ole löytäneet erityisen paljoa peli-ideoita myöskään lohkon muista joukkueista. Pienen valuen saa Serbian jatkopaikan betsaamisesta. Totalsien osalta matsit on hinnoiteltu myös kohdalleen. Vaikka Serbiassa on maalipotentiaalia, niin Brasilia ja Kamerun ovat vastustajina tosi vaikeita maalien kannalta. Sveitsi-Serbia -ottelu on ennakkoon runsasmaalisin, mutta se on hinnoiteltu hyvin totalseissa. Lisäksi matsin luonne voi olla päätösotteluna hyvin erilainen (lue: varovainen), sillä siinä ratkaistaan toinen jatkoonmenijä.
Pääsee lohkosta jatkoon
- Serbia
- Kerroin: 2,20
- Vedonlyöntitoimisto: iBet
Brasilia – Serbia (24.11)
- Alle 2,5 maalia
- Kerroin: 1,94
- Vedonlyöntitoimisto: Tonybet
(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)
TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN
100% ilmaisveto 100€ asti
- Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
- Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
- Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
- Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
- Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
- Maksimipanos bonuksella 50€
- Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
- Kierrätysaikaa 30pv


