MM-jalkapallo: Sveitsi esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Sveitsi pääsi kisoihin voittamalla Euroopan karsintojen C-lohkon saldolla 5-3-0 ja maalierolla 15-2. Samassa lohkossa pelasi myös hallitseva Euroopan mestari Italia, jonka Sveitsi jätti taakseen kahden pisteen erolla.

EM-KISAT 2021 JA MM-KISAT 2018

Viime kesän EM-kisat olivat hyvä suoritus Sveitsiltä sen rankingiin nähden. Joukkue selvisi jatkoon tasaisesta A-lohkosta saldolla 1-1-1; Sveitsi voitti Turkin, hävisi Italialle ja pelasi tasan Walesin kanssa. Playoffs-vaiheessa Sveitsi pudotti sensaatiomaisesti Ranskan jatkosta, vaikka oli 1-3 -tappiolla vielä kymmenen minuuttia ennen loppua. Puolivälierissä se pakotti myös Espanjan rangaistuspotkuille, mutta putosi lopulta jatkosta.

YLEISRANKING (A-E)

Sveitsin yleisranking on C. Joukkue on ollut 2010-luvulla B-tason maa Euroopassa, mutta nyt edessä on sukupolvenvaihdos. Monet avainpelaajista ovat 30-vuoden paremmalla puolella, eikä Sveitsistä löydy juuri nyt erityisen kuumia pelaajia. Maalla on kuitenkin hyvät perinteet arvokisoissa menestymisestä.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Sveitsin maalimääräranking on C. Joukkue ei kuulu missään nimessä kisojen vähämaalisimpiin. Sveitsin puolustus ei ole huippumaiden tasolla, mutta hyökkäyksestä löytyy riittävästi tehoja maalintekoon.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 22-13-15   90-56   2,92 MAALIA/OTT.   O2,5 56%
40 OTTELUA: 18-12-10   70-42   2,80 MAALIA/OTT.   O2,5 55%
30 OTTELUA: 14-9-7   53-34   2,90 MAALIA/OTT.   O2,5 60%
20 OTTELUA: 8-7-5   29-23   2,60 MAALIA/OTT.    O2,5 55%
10 OTTELUA: 4-2-4   13-13   2,60 MAALIA/OTT.   O2,5 60%

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Breel Embolo 7
Mario Gavranovic 6
Haris Seferovic 6
Xherdan Shaqiri 4
Steven Zuber 4

Sveitsin ykköskärki on tällä hetkellä Monacon hyökkääjä Breel Embolo. Mies on myös hyvässä iskussa seuraoukkueessaan, sillä Embolon saldona on kuusi maalia 13 otteluun tällä kaudella. Gavranovicin maalit ovat tulleet lähinnä vuoden 2021 alussa. Galatasarayn kärki Haris Seferovic tekee todennäköisesti myös tilaa Embololle. Nykyisin MLS-liigassa pelaava Shaqiri on toinen hyvä haku Sveitsin maalintekijäksi johtuen miehen erikoistilannetaidoista.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Sveitsin lohko on varsin kelvollinen, sillä Brasilian lisäksi lohkossa on kaksi täysin voitettavissa olevaa maata. Sveitsi hoitaa Kamerunin todennäköisesti rutiinisuorituksella, ja Serbia-ottelu on täysin kolikonheitto. Tällä hetkellä markkinat ovat hinnoitelleet Sveitsin ottelut mielestämme hyvin kohdalleen. Ei siis betsejä!

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv