MM-jalkapallo: Tunisia esittely ja vedonlyöntivihjeet

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

MITEN PÄÄSSYT KISOIHIN

Tunisia pääsi kisoihin yhtenä viidestä joukkueesta Afrikan karsintojen kautta. Toisessa vaiheessa muodostettiin 10x neljän joukkueen lohkoa, joiden voittajat pääsivät jatkoon. Tunisia voitti lohkonsa saldolla 4-1-1 ja kohtasi Malin kaksiosaisessa karsinnassa kisoihin. Tunisia voitti avausosan vieraissa 0-1 ja pääsi kisoihin, kun toinen osa tahkottiin 0-0 -tulokseen.

ACN 2022 JA MM-KISAT 2018

Tammikuussa järjestetyt Afrikan mestaruuskisat olivat Tunisialle iso pettymys. Se hävisi jo alkulohkossaan kaksi kolmesta ottelusta, mutta pääsi silti jatkoon. Playoffs-vaiheessa Tunisia kaatoi yllättäen Nigerian, mutta putosi puolivälierissä Burkina Fasolle maalein 0-1. Tunisia oli mukana vuoden 2018 MM-skaboissa ja esiintyi kelvollisesti. Se kiusasi Englantia avauspelissä 90. minuutille saakka kunnes hävisi kirvelevästi maalein 1-2. Tämän jälkeen Tunisia hävisi Belgialle, mutta voitti päätösottelussa Panaman.

YLEISRANKING (A-E)

Tunisian yleisranking on E+. Se ei ole aivan turnauksen heikoimpia maita, mutta ei kyllä paljon niiden yläpuolellakaan. Tunisia ei näytä olevan tällä hetkellä edes Afrikan kärkimaita. Se kisaa Qatarin MM-kisoissa lähinnä lohkon jumbosijasta Australiaa vastaan.

MAALIMÄÄRÄT (A-E)

Tunisian maalimääräranking on D. Tämä on tyypillistä Aasian ja Afrikan maille, joiden parhaat aseet löytyvät puolustuksesta. Tunisia ei tule menestymään tässä turnauskessa maalintekokilpailussa, ja sen joukkue tietää hyvin itsekin.

EDELLISET TULOKSET JA MAALIMÄÄRÄT              

50 OTTELUA: 28-13-9    72-32   2,08 MAALIA/OTT.    O2,5 36%
40 OTTELUA: 24-8-8    61-26   2,18 MAALIA/OTT.   O2,5 38%
30 OTTELUA: 19-4-7    46-19    2,17  MAALIA/OTT.   O2,5 37%
20 OTTELUA: 12-3-5    29-13    2,10 MAALIA/OTT.    O2,5 35%
10 OTTELUA: 6-2-2   13-6   1,90 MAALIA/OTT.    O2,5 30%

Tunisian tuloksissa tai maalimäärissä ei näy merkittävää trendin käännöstä. On syytä huomioida sama fakta kuin muillakin Afrikan mailla; keskimääräinen vastustajan taso on ollut todella heikko. Tunisia on ollut viime vuodet hyvin vähämaalinen joukkue aina kun vastassa on edes vähän laadukkaampi maa. Yli 2,5 maalin tulokset on pelattu pääasiassa vain Afrikan heittopusseja vastaan.

PARHAAT MAALINTEKIJÄT 2021 & 2022

Seiffedine Jaziri 11
Youssef Msakni 5
Wahbi Khaziri 4
Anis Slimane 3
Ellyes Skhiri 3

Egyptin liigassa pelaavan Zamalekin hyökkääjä Seiffedine Jaziri on ollut ylivoimaisesti Tunisian paras maalintekijä 2021 & 2022. Mies ei kuulu paperilla Tunisian tähtiin, mutta on selvästi joukkueen terävin ase. Montpellierin kokenut kärki Wahbi Khazri on toinen vahva ehdokas Tunisian parhaaksi maalintekijäksi. Khazrilla on vastuu rangaistuspotkuista, mikä on selkeä etu. Al-Arabin wingeri Youssef Msakni on kolmas hyvä ehdokas. Tunisia ei montaa maalia kisoissa tule tekemään, mutta ne osuvat todennäköisesti tämän trion kohdalle.

PELI-IDEOITA LOHKOVAIHEESEEN

Tunisia on yksi harvoista joukkueista, josta ei pahemmin peli-ideoita irtoa. Noin teoriassa se olisi hyvä ehdokas U2,5 -betseihin, mutta joukkueen taso laatumaita vastaan huolettaa. Samassa lohkossa pelaavat Tanska ja Ranska ovat niin tasokkaita, että Tunisian puolustus voi hyvin revetä molempia vastaan. Lohkon jumbosija ratkaistaan Australia vs. Tunisia -ottelussa, mikä on myös hyvin hinnoiteltu. Näiden välillä ei suurta tasoeroa ole.

Ei pelattavaa…

(Muut maat ja kisainfon löydät tästä linkistä)

TOP 3 – VEDONLYÖNTISIVUSTOT MM-KISOIHIN

#
Sivusto
Bonus
Arvosana
1

100% ilmaisveto 100€ asti

  • Talleta 10-100€, niin niin saat vastaavan summan ilmaisvetona kun olet kierrättänyt talletuksen 5 kertaa
  • Talletuksen kierrätys: Minimikerroin singlekohteissa 1.5, järjestelmissä 1.7
  • Kierrätyksen jälkeen saat kierrätysvapaan ilmaisvedon
  • Talletuksen kierrättämiseen aikaa 14 päivää
2

  • Kierrätä talletus yhden kerran min. 1.50 kertoimella, niin saat bonuksen
  • Maksimipanos bonuksella 50€
  • Kierrätys singleillä kerroin min. 2.0, yhdistelmillä min 1.50 per valinta
  • Kierrätysaikaa 30pv