Sinkut, yhdistelmät ja järjestelmävedot – hyödyt ja haitat
Vedonlyöntiä voi tätä nykyä harjoittaa hyvin monin eri tavoin. Siinä missä osa meistä tykkää tehdä puhtaasti vain yhden kohteen single-vetoja, saattavat toiset panostaa eniten rahaansa yhdistelmiin ja kiinnostaviin järjestelmiin. Kaikissa näissä eri vedonlyöntistrategioissa on hyvät ja huonot puolensa, ja niitä esittelemme tässä kyseisessä artikkelissa.
Single-vedot – ammattivedonlyöjien valinta
Kuten me kaikki hyvin tiedämme, maailmassa on olemassa ihmisiä, jotka tienaavat elantonsa vedonlyönnistä. Näiden harvojen ja valittujen kerroingurujen yksimielinen tuomio tuntuisi olevan, että betsausurasta haaveilevien olisi paras keskittyä yksinomaan niin sanottuihin sinkkuihin eli formaalimmin ilmaistuna single-vetoihin. Todelliset pro-pelaajat toisin sanottuna lyövät vetoa ainoastaan yksittäisten joukkueiden menestymisestä kerrallaan.
Syy siihen, miksi ammattilaiset karttavat muita kuin single-vetoja, on puhtaasti siinä, että ammattimaisessa vedonlyönnissä pyritään laskemaan tuurin merkitys niin pieneksi kuin vain suinkin mahdollista. Konkaribetsaajat yrittävät löytää kertoimista sellaiset, joilla he lähestulkoon tietävät saavansa rahaa – ainakin pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi he eivät ole valmiita uhraamaan potentiaalisia voittojaan ketjutuksiin tai ”rekkoihin”, niin kuin yhdistelmävetoihin joskus viitataan.
Vedonlyönnin ammattilaisille betsaaminen on ainaista kilpailua vedonlyöntisivustojen fakkiintuneita kerroinnikkareita vastaan. Alan parhaita vastaan ei yleensä kannata ottaa turhia riskejä, sillä varomattomuudesta useimmiten rokotetaan isolla prosentilla!
Single-vetojen hyvät puolet:
- Suoraviivaisuus: betsaajan tarvitsee löytää vain yksi kiinnostava kohde
- Osaava vedonlyöjä saa minimoitua tuurin merkityksen
- Voittaminen on verrattain todennäköisempää, kun kohteita on vain yksi
Single-vetojen huonot puolet:
- Saat yhdellä vedolla jännittää ainoastaan yhtä kohdetta
- Saatat joutua panostamaan enemmän rahaa saadaksesi hyödyn irti yksittäisestä kohteesta
- Saatat ahneuksissasi päätyä panostamaan isoihin ja näin ollen epätodennäköisesti toteutuviin kertoimiin
Yhdistelmävedot
Aivan kuin sinkkuvedotkin, myös yhdistelmävedot kuuluvat aika lailla jokaisen itseään kunnioittavan betsaustoimiston vetopalettiin. Yhdistelmävedot ovat kirjaimellisesti saaneet nimensä siitä, että niissä yhdistellään kertoimia ja kohteita toisiinsa. Tällöin luonnollisestikin muodostuu entistäkin suurempikertoisia vetoja.
Yhdistelmävetojen kertoimet yhdistyvät toisiinsa yleensä kertolaskuperiaatteella. Jos yhdistät kertoimella 3,00 varustetun kohteen kertoimella 2,50 varustettuun kohteeseen, saat vedollesi todennäköisesti kertoimeksi 7,50, sillä 3,00 x 2,50 = 7,50.
Yhdistelmäveto tunnetaan suomenkielisessä vedonlyöntijargonissa myös pitkävetona. Tämä nimitys vuorostaan tulee siitä, että veto on tavallaan keskimääräistä pitkäaikaisempi, koska siinä on useampi kohde mukana.
Yhdistelmävedoissa on parikin hyvää puolta. Ensinnäkin pelaaja voi saada käytännössä yhdellä ainoalla panostuksella jännitystä useamman kuin yhden ottelun edestä – olettaen siis, ettei lappu kosahda jo alkuunsa ensimmäisen kohteen mönkään menemisellä. Toinen hyvä puoli on se, että pelaaja pääsee taistelemaan tavanomaista suuremmista poteista, joskin saman tuloksen voisi saada lyömällä ensin vetoa yhteen kohteista ja siitä saaduilla voitoilla jälleen seuraavaan.
Esimerkki: Jos pelaaja lyö 10 euroa yhteiskertoimeen 7,50, saa hän voittaessaan 75 euroa. Jos hän puolestaan lyökin ensin vetoa kertoimelle 2,50, saa hän voittaessaan 25 euroa. Jos tämän 25 euroa sitten lyö kertoimelle 3,00, on lopputulos sama eli 75 euroa.
Yhdistelmävetoja voi monilla vedonlyöntisivustoilla ketjuttaa yhteen vaikka kuinka paljon. Tällä tavoin vaikkapa 10 senttiäkin voi äärimmäisen hyvällä tuurilla muuttua esimerkiksi kymmeniksi tuhansiksi euroiksi. Moinen kuitenkin edellyttää aivan uskomatonta tuuria, eikä kukaan halua huomata, että mahtava yhdistelmäveto ajoi karille vain yksittäisen väärin valitun kohteen vuoksi. Näinpä suosittelemmekin, että pelaat kaikista kookkaimpia yhdistelmiä lähinnä pelitilille jääneillä viimeisillä hiluilla.
Yhdistelmävetojen hyvät puolet:
- Enemmän jännitystä samalla rahalla
- Ketjutetut voitot saattavat nousta korkeiksi
- Minimaalisellakin panoksella voi voittaa valtavasti rahaa
Yhdistelmävetojen huonot puolet:
- Joudut saamaan useamman kuin yhden kohteen oikein voittaaksesi
- Pitkien yhdistelmävetojen kariutuminen yhteen ainoaan kohteeseen harmittaa
- Ottelukohtainen jännittäminen on vaikeampaa, kun kohteita on vielä monta jäljellä – ja vastaavasti todella piinallista, kun kyseessä on lapun viimeinen ottelu
- Valtavat kertoimet saattavat kannustaa lyömään vetoja hölmöihinkin kohteisiin, jolloin rahaa palaa turhaan
Järjestelmävedot
Järjestelmävedot ovat näistä kolmesta esitellystä vetotyypistä kaikkein monimutkaisimpia ymmärtää, mutta mitään rakettitiedettä eivät nekään ole. Lyhyt kuvaus voisi olla, että järjestelmävedot luovat pelaajaa kiinnostavista kohteista automaattisesti yhdistelmävetoja niin, ettei pelaajan itse tarvitse. Mistään robottien avittamasta vedonlyöntipalvelusta ei siis ole kysymys, vaan perusperiaate on jälleen hyvin yksinkertainen.
Esimerkki: Pelaaja silmäilee kolmea kiinnostavaa ottelua. Hän haluaisi tehdä yhdistelmävetoja seuraaviin jääkiekko-otteluihin: Slovakia–Venäjä, Saksa–Kanada ja Tshekki–Valko-Venäjä. Pelaajalla on vahvat näkemykset jokaisen ottelun lopputuloksesta, ja hän uskoo arvaavansa vähintään kaksi niistä oikein. Hän ei kuitenkaan jaksa lyödä yhdistelmävetoja kaikille eri yhdistelmille, vaan hän antaa järjestelmän tehdä tämän hänen puolestaan.
Pelaaja valitsee vedonlyöntilapulleen kolme voittajaa (Venäjä, Saksa ja Valko-Venäjä) ja klikkaa kupongistaan järjestelmävälilehden auki. Tarjolla on trixie-järjestelmä, jossa pelaajan valitsema vetosumma nelinkertaistetaan. Trixiessä nimittäin lyödään automaattisesti veto neljään eri kohteeseen:
Tupla: Venäjä ja Saksa
Tupla: Venäjä ja Valko-Venäjä
Tupla: Saksa ja Valko-Venäjä
Tripla: Venäjä, Saksa ja Valko-Venäjä
Jos siis kaksi mistä tahansa valituista maista voittaa, saa pelaaja rahaa. Jos taas kaikki valinnat menevät nappiin, toteutuvat kaikki vedot – ja pelaaja saa vielä enemmän rahaa!
Trixien lisäksi yhdistelmävetoja on useampiakin erilaisia, mutta ne kaikki tekevät käytännössä saman asian: yhdistävät valittujen kohteiden kaikki yhdistelmät keskenään. Mitä enemmän kohteita on, sitä enemmän yhdistelmiä ja yhdistelmätyyppejä tulee. Neljällä kohteella mukaan tulee esimerkiksi yläpuolella esiteltyä esimerkkiä enemmän myös triploja sekä yksittäinen neljänkin kohteen veto.
Alla vielä esiteltynä muutamia eri järjestelmiä sisältöineen:
Trixie
3 kohdetta, 4 vetoa: 3 tuplaa ja 1 tripla.
Yankee
4 kohdetta, 11 vetoa: 6 tuplaa, 4 triplaa ja 1 neljän yhdistelmä.
Super Yankee
5 kohdetta, 26 vetoa: 10 tuplaa, 10 triplaa, 5 neljän yhdistelmää ja 1 viiden yhdistelmä.
Heinz
6 kohdetta, 57 vetoa: 15 tuplaa, 20 triplaa, 15 neljän yhdistelmää, 6 viiden yhdistelmää ja 1 kuuden yhdistelmä.
Seuraavat variaatiot näistä ovatkin sitten seitsemän kohteen Super Heinz ja kahdeksan kohteen Goliath. Niihin tuleekin sitten jo 120 ja 247 yhdistelmää!
Järjestelmävetojen hyvät puolet:
- Yhdistelmävedoista kiinnostuneen ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa saadakseen vetonsa perille
- Jos tiedossa on muutamia hyviä kohteita, voi järjestelmillä voittaa hyvää rahaa
Järjestelmävetojen huonot puolet:
- Jos kohteet on valittu huonosti, voi valtaosa tehdyistä vedoista kaatua nopeasti
- Useampien kohteiden järjestelmät käyvät helposti kalliiksi kukkarolle
- Järjestelmävedot ovat usein upporikkaan ja rutiköyhän leikkimistä
Vinkkejä vetotavan valintaan
Olemme yllä esitelleet jokaiselle eri vetotyypille omat hyvät ja huonot puolensa. Itselle parhaan ja sopivimman vetotavan löytääkin kokeilemalle.
Todennäköisesti suurin osa pelaajista tykkää vaihdella tapoja kulloinkin tarjolla olevien kohteiden ja kertoimien perusteella. Jos tarjolla on kaksi maukasta kerrointa, voi ne yhdistävä yhdistelmäveto olla hauska ja rahakaskin ratkaisu. Jos taas kohteita on vaikka kolme tai neljä, voi järjestelmä tulla kyseeseen, kunhan vain usko kertoimiin on tarpeeksi vahva. Single-vedot puolestaan ovat yleispäteviä tilanteeseen kuin tilanteeseen – etenkin jos pelitilillä on millä mällätä!
Yhdistelmävetoihin voisi antaa vielä sellaisen vinkin, että joskus voi olla kannattavaa koettaa naittaa yhteen niin sanottu pääkohde ja sivukohde. Otetaanpas tästäkin esimerkki elävästä elämästä.
Pivekunkun kirjoittajarenttu odottaa Tanska–Suomi-jalkapallo-ottelua kuin kuuta nousevaa. Tähän otteluun on tarjolla joillain sivustoilla Huuhkajien kertoimeksi peräti 7,25. Sen sijaan, että kirjoittaja lähtisi koettamaan kerrointa pelkästään yksin, päättää hän lyödä jo viikkoja aiemmin yhdistelmävetoja, joissa hän yhdistää Huuhkajien kertoimen muihin otteluihin. Jos nämä ensimmäiset ottelut osuvat kohdilleen, voi paljon myöhemmin ratkeavaa yhdistelmävetoa tavallaan myöhemmin alkaa ajatella astetta isompana single-vetona.
Jännittääkö liikaa? Kokeile cashouttia!
Kauan toiminnassa olleet vedonlyöntisivustot tarjoavat yhdistelmä- ja järjestelmävetoja tehtaileville asiakkailleen usein myös niin sanottua cashout-mahdollisuuta. Cashoutilla pelaaja pystyy halutessaan ottamaan ulos osan yhdistelmälle asettamastaan panoksesta. Ulos otettavan rahasumman suuruus määräytyy vedon onnistumiselle määriteltyjen todennäköisyyksien perusteella. Alla pääset jälleen lukemaan esimerkin tilanteesta!
Pelaaja on asettanut 10 euroa yhteiskertoimelle 100. Tämä kerroin on muodostunut kolmesta ottelusta, joiden kertoimet ovat olleet 5,00, 4,00 ja 5,00. (5 x 4 x 5 = 100.) Yhdistelmävedon kohteista molemmat 5,00:n kertoimet ovat jo toteutuneet. Vedonlyöntitoimisto tarjoaa nyt pelaajalle cashout-summana puhtaana käteen 189 euroa.
Jos pelaaja ei usko tarpeeksi yhdistelmävetonsa toteutumiseen, voi hän siis esimerkkitilanteessa ottaa ulos 189 euroa. Vaikka tämä tuntuu paljon vähemmältä kuin 1000 euroa, on se sentään varmaa rahaa. On kuitenkin viime kädessä pelaajan itsensä tehtävä päättää, tuntuuko tarjottu cashout-summa reilulta ja kannattavalta vaiko ei. Niin sanotun allekirjoittaneen mielestä summat jäävät cashoutissa usein hieman liian mataliksi, jolloin riskillä meneminen tuntuu lopulta fiksummalta valinnalta!
Osa vedonlyöntisivustoista saattaa tarjota asiakkailleen mahdollisuuden myös osittaiseen cashouttiin. Tuolloin pelaaja voi tehdä kompromissiratkaisun sen suhteen, kuinka paljon hän haluaa jättää rahaa jännitettäväksi.
Turvaa selusta “seifteillä”
Seiftit eli ”safetyt” (engl. turvallisuudet) liittyvät nekin ennen kaikkea yhdistelmävetojen ja pitkävedon maailmaan. Jos pelaajalla on potentiaalisesti tulossa ketjutettujen vetojen viimeisellä kohteella valtavat summat rahaa, voi hän päättää allokoida osan potentiaalisista voitoistaan kilpaileville kohteille. Kuulostaako monimutkaiselta? Ei hätää: luvassa on jälleen taattua laatua oleva Pivekunkku-esimerkki!
Pelaaja on saamassa 1000 euroa, jos Suomi voittaa Kanadan jääkiekossa. Kyseessä on viimeinen ottelu pitkässä yhdistelmävedossa, jonka pelaaja teki alun perin 2 euron panoksella.
Kertoimet ottelun voittajavetoon ovat Suomen voitolle 1,90 ja Kanadan voitolle 4,00. Jos siis pelaaja haluaa varmistaa saavansa edes jotakin rahaa joka tapauksessa, voi hän lyödä vaikkapa Kanadalle 250 euron vedon. Tällöin kumman tahansa joukkueen voitto tuo pelaajalle 1000 euroa voittoa panostettua 252 euroa vastaan, eli yhteensä tilanteesta jää vääjäämättä käteen 1000 – 252 = 748 euroa voittoa. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi laittaa Kanadalle riskistasostaan ja veikkauksistaan riippuen enemmän tai vähemmänkin rahaa. Ideana joka tapauksessa on varmistaa, ettei tilanteesta jää luu käteen!
Seiftit ovat loistava työkalu tilanteisiin, joissa pelaaja ei tahdo pelata upporikasta ja rutiköyhää, vaan ottaa riskitasonsa omaan hallintaansa.
Lopuksi
Toivottavasti sait tekstistämme lisää apua ja intoja hauskaan harrastukseesi. Eri vedonlyöntitavat varmistavat, että kaikilla kukkaroilla pääsee jännittämään. Vedonlyönnin ei missään nimessä tarvitse olla kallis harrastus!