UFC ja MMA vedonlyönti voitollisesti

UFC on kamppailu-urheilun suurin tulenkantaja. Laji eli vapaaottelu on kasvanut 90-luvulta tähän päivään isoksi organisaatioksi ja lajin harrastajamäärät ovat tasaisessa nousussa. Ei siis ole mikään ihme, että vedonlyöntisivut ovat ottaneet UFC-kohteet listoilleen, nimittäin pitkien otteluiltojen seuraamisen kyljessä vedot voivat tuoda todella mukavasti lisäjännitystä kotisohvalle, tai miksipä ei myös paikan päälle. 

Vedonlyöntitarjonta UFC vetoihin

UFC vedonlyöntikohteiden tarjonta on vielä suppeaa verrattuna isompiin lajeihin, joissa kohteita on jopa lähes vähäpätöisiin asioihin, mutta kaikki tarvittava löytyy. 

Ylivoimaisesti suosituin vetomuoto on h2h, eli head to head. Kun kaksi ottelijaa jakavat häkin, pelataan kohteessa henkilöä, joka poistuu kehästä voittajana, kävi se sitten millä tyylillä tahansa. Kyseinen muoto tarjoaa kertoimia laidasta laitaan, mutta lajin arvaamattomuuden ja laadukkaan matchmakingin takia on esimerkiksi. NBA- koripallossa ajoittain nähtävien yli 10- kertoimien näkeminen äärimmäisen harvinaista. 

Toinen suosittu vetomuoto on joukkuelajeistakin tunnettu total-vetomuoto, mutta UFC-häkissä totalin tarkoitus on toinen. Rajat ovat 0.5-5.5 erää, riippuen siitä, onko kyseessä pääottelu tai mestaruusottelu (5 erää) vai muu ottelu, joissa eriä käydään kolme. Linja ylittyy, jos ottelu etenee linjanmukaisen erän puolivälin ylitse. Esimerkkinä jos kolme-eräinen ottelu päättyy päätöserässä ajassa 4:00, olisi yli 2.5 erää betsanneilla käsissään voittolappu. Vastaavasti alle 2.5 erää lyöneillä veto olisi mennyt väärin, kun toisen erän 2.5 minuutin raja ylittyy. Joskus linjan lähellä tapahtuvat mahdolliset lopetustilanteet tuovat hien otsalle.

Tarjolla löytyy isojen kertoimien metsästäjille myös kohteita, jossa voidaan veikata erää jossa ottelu päättyy, jopa ottelun voittajaa tietyssä erässä, ja kermana kakun päälle, voi myös lopetustyylin valita kohteeseen mukaan. Tällaiset kohteet ovat aivan syystäkin suurikertoimisia, sillä mma on raaka maailma, jossa pienet asiat voivat muuttaa ottelun kulkua todella radikaalisti. On siis monen asian mentävä oikein mikäli kaikista haastavimpia kohteita meinää napata vihreäksi vetohistoriaan. 

Neuvoja UFC vedonlyöntiin

UFC on jenkkityyliin hyvin markkinoitu organisaatio, joka näkyy myös ottelijoiden näkyvyydessä, ja sen kautta kertoimissa. 

Tulokkaiden “haippi”

Yksi suurimmista virheistä mitä aloittava UFC vedonlyöjä voi tehdä, on suuren haipin kannattelemien uusien tulokkaiden matkaan. Kaikista radikaalein tilanne on, kun nuori lupaava ottelija kohtaa hurjan lopetussuman jälkeen ensimmäisen suuren haasteensa. Koko historia lajissa on nähnyt satoja hypejunia suistuvan raiteiltaan, kun vastassa on ollut vaikkapa vuosia kuumassa kattilassa keitetty veteraani. Hyviä esimerkkejä lähitulevaisuudesta ovat mm. todella pienellä kertoimella tarjotun Edmen Shahbazyanin häviö Derek Brunsonille todella kovan turpasaunan jälkeen. Myös yhden kaikkien aikojen ottelijoista, Jon Jonesin haastajaksi povatun tyrmäyskone Johnny Walkerin mureneminen kovissa matseissa on lajin seuraajalle hyvässä muistissa.

Älä tuijota liikaa recordia

Virhe on myös liika rekordin tuijottelu. Usein kokeneet, uransa huipun nähneet kehäketut ovat kasanneet melkoisen kasan tappioita rekordiinsa, mutta se ei aina tarkoita, että kyseessä olisi huono ottelija. Markkina tuppaa tarjoamaan paremmilla rekordeilla ottelevien uusien tulijoiden kertoimiksi murusia, vaikka ottelutyyliltään vastassa olisi todella vaikea, mutta toisaalta häviöitä kasannut veteraani. On hyvä ottaa selvää siitä, ketä vastaan, ja millä tyylillä tappioita on kärsitty. Yllättäviä tilanteita täynnä oleva laji ei ole täysin tilastoniilojen työmaa, vaan lajiymmärrys ja otteluanalyysit ovat valtavassa osassa verrattuna jo ajat pelattuun jalkapalloon, jossa tilastotietoa on niin pitkältä ajalta, että automatisointi on jopa mahdollista. 

Tunteet pois

Kuten muissa lajeissa, myös vapaaottelussa vetojen osalta tunteet on jätettävä romukoppaan. Tunnebetsaaminen vanhojen tuttujen puolesta voi tuntua hyvältä ajatukselta, mutta on myös totta, että aika kultaa muistot, ja valtavasta suosikkiasemasta huolimatta kyseessä ei ole enää kulta-aikojaan elävä kaveri.  Suomessa tämä korostuu etenkin maamme ainoan aktiivisen UFC-ottelijan Makwan Amirkhanin kohdalla joka tavalla. Moni haluaa värikkään kurditaustaisen tulenkantajamme häviävän, osa pelaa häntä vaikkapa Veikkauksen täysin naurettavilla alikertoimilla joissa on väkisinkin kotimaanlisää.

Ketä sitten kannattaa suosia UFC vedonlyönnissä?

Kaikista maukkaimmat ylikertoimet ovat jo vuosia löytyneet tutkan alla loistavista ottelijoista. Lajin aktiivinen seuraaminen myös ottelukorttien ulkopuolella tuo ison avun analyyseihin. Hyvin suuressa osassa on ottelijoiden salit ja valmennus. Ei ole lainkaan tavatonta, että tappiot otetaan raskaasti, ja jopa valmentajien potkimista sekä salin vaihtoa harkitaan, myöskin toteutetaan. Tällaiset asiat pitää myös osata arvioida. Joillekin ottelijoille tuttujen ihmisten vähemmän pätevän valmennuksen ja pienen nurkkasalin vaihto isompiin ympyröihin ovat tuoneet aivan uutta boostia uralle. Vastaavasti hyvän ilmapiirin vaihto tunnesyistä harvemmin johtaa hyvään, ja esimerkiksi erittäin värikkäänä persoonana tunnetun Mike Perryn valinta ottaa ottelukulmaukseen pelkästään oma avovaimo tulee varmasti tuomaan takapakkia tulevissa otteluissa. 

Suuret nimet pyörittävät UFC:ssä isoimpia rahaliikkuja, ja yleensä kertoimet ovat myös sen mukaisia. Sen sijaan nöyrät, itsestään pientä ääntä pitävät, mutta erittäin tasokkaat ottelijat tuovat täytettä kassaan. On hyvinkin yleistä, että ottelija, jolla on kaikki aseet suuren suosikin päihittämiseen, on turhan suuri altavastaaja juurikin nimen markkina-arvon takia. Syy löytyy luonnollisesti siitä, että isoja nimiä pelataan valtavan paljon enemmän ns. kasuaalikatsojien joukossa, joka muodostaa kuitenkin isoimman osan isojen nimien katsojista. 

Tee ottelutyylianalyysi

On hyvä valjastaa omat opit käyttöön yhdessä toimivimmista tavoista, nimittäin ottelutyylivertailussa. Hyvät pystyottelijat kehnolla alasvientipuolustuksella ovat erityisen alttiita tappiolle kovia painijoita vastaan. Tyrmäykset ovat isojen massojen suurinta herkkua UFC:ssä, ja usein raatoja taakseen jättäneet pystykaverit saavat rakkautta faneilta. On kuitenkin fakta, että nyky-UFC:ssä painijat ovat ottaneet homman näppeihin, ja esimerkiksi Conor McGregorin kaksi kuristustappiota eivät etenkään jälkeenpäin olleet niin suuria yllätyksiä mitä ajattelisi. Tasokas brasilialainen jujutsu on erittäin arvokas ase vapaaottelussa, ja etenkin kovan luokan tekijät saavat ajoittain törkyisen pieniä kertoimia. Koska kyseinen laji perustuu vain mattotekemiseen, on syytä kyseenalaistaa ottelun päätyminen mattoon, jos sinne ei ole toisella halua, eikä jujutsutaiturilla osaamista hommaa viedä. Hyvänä esimerkkinä brassijujutsun perustajasuvun jäsenen, Kron Gracien lättäjalkainen taaperrus pystyottelija Cub Swansonin perässä kolmen erän ajan. Swansonilla ei ollut mitään syytä mennä mattoon, eikä Gracien painitaso riittänyt viemään vastustajaa kenttään.

Minkälaisia vetolappuja kannattaa tehdä?

Millaisia lappuja UFC:ssä sitten kannattaa pelata? Kuten aina, singlekohteiden pelaaminen on ainoa tapa toteuttaa voitollista vedonlyöntiä. Pitkien otteluiltojen mittaiset, usean kohteen laput tuovat varmasti hyviä kertoimia, ja ovat seurannan kannalta hauskoja, mutta laji on niin arvaamaton, että yksittäiset kohteet tarjoavat ehdottomasti tavan tienata. Sen minkä mma antaa markkinan heikossa kehityksessä isompiin lajeihin nähden, sen se ottaa erittäin yllättävissä tapahtumissaan käytönnössä joka kortilla. Yllättävät väsähdykset epäonnistuneen painonvedon takia, tai täysin odottamattomat tyrmäykset pienen herpaantumisen takia tuovat haastetta, mutta laji on silti paljon helpompi tienaamiseen, kuin raudanlujan kerroinosaamisen lajit, kuten vaikkapa jalkapallo tai koripallo. 

UFC:n kasvu on todella suurta, ja se on ohittanut monet isot organisaatiot mm. sosiaalisen median seurannassa. Viihdearvo on taattu, ja matala kynnys harrastamiseen kasvattavan iältään vain hieman yli parikymppistä lajia koko ajan. Tunnetuimmat ottelijat ovat jo nyt isoja kasvoja urheilumaailmassa. Lajin kasvu tarkoittaa väistämättä myös markkinan koventumista, mutta etumatkaa on tarjolla. Hyviä tapoja aloittaa lajin seuraaminen myös otteluiden ulkopuolella ovat Sherdog.com nettifoorumi, Joe Roganin podcast jossa vierailee ajoittain UFC-ottelijoita, sekä ottelijoiden sosiaaliset mediat, joista pääsee myös kurkistamaan kulissien taakse.